Kinttupolut

Sataa. Paleltaa. Verstaalla on hiljaista.
UPM hermostui kun yritin kysyä tietoturva-asiasta: sen mielestä minä jankkaan turhista.

Olen ehkä melkein selättänyt yhden maailmankaikkeuden suurimmista vastuksista, nimittäin yök-en-syö -faktorin. Tosiasiahan on, että olen ilkeä ja ikävä ihminen, ja se näkyy mm. siinä että käytän ihan suunnattomasti aikaa ja vaivaa sen pohtimiseen, mitä pahaa ruokaa jälkikasvulleni syöttäisin.
Hetkellisesti tilanne eskaloitui niin pahaksi, etten huolinut kauhukolmikkoa keittiön lähellekään silloin kun olin ruuanvalmistuspuuhissa, koska mikään ei latista ilkeyttä ja ikävyyttä tehokkaammin kuin liian aikaisin aloitettu yökensyöminen.
Olen inhottava ja häijy ihminen koska saatan esimerkiksi tarjota lisukkeena a)pastaa (yök en syö: 1/3 lapsista), b) keitettyä perunaa (yök en syö: 1-2 /3 lapsista) c) riisiä (yök en varmana syö: 2/3 lapsista), d) perunamuusia (yök en syö  1-2 /3 lapsista) tai kermaperunoita (yök en syö: 2/3 lapsista). Todennäköisyys että löytäisin lisukkeen, joka kelpaisi 3/3 lapsista on siis puhdas nolla (0).
Ilkeä ja ikävä ihminen - MOT.

Mutta ja hah! Minäpäs olenkin ovelampi kuin kauhukolmikko ja tarjoan nykyään aina vähintään kahta, joskus jopa kolmea ruokalajia joka aterialla.
Kun ensimmäinen norkkunokka tulee keittiöön ja alkaa nostella kattiloiden kansia: "yök en syö, perunaa!" en aloitakaan perinteistä kunnon äidin(tm) laulua siitä, että tämä on muuten tämän päivän päivällinen ja seuraavaksi ruokaa saat vasta iltapalalla jos silloinkaan ja jos on nälkä niin kyllä maistuu - ehei. Sanon tyynesti että pastat ovat pöydässä. Kun lapsi numero kaksi näkee kiemurtelevat pastakasat ykkösen lautasella ja meinaa hönkäistä jotain, lyönkin eteen lautasellisen perunaa.
Ja ennen kuin kukaan ehtii kysyä mitään mistään muusta tarjottavasta, luettelen ääneen että päivän uutuutena on kala ja eiliseltä tähteenä kana ja tässä ovat päivän kasvislisukkeet ja salaattiakin saa ottaa - ja vasta tähän kunnon äidin(tm) peräkaneetti: kyllä tästä jokainen löytää jotain, jolla saa vatsansa täyteen.
Salaisuus on siinä, että jossain vaiheessa olen saanut yliotteen materiasta: edelliseltä päivältä jää aina jotain pientä seuraavan päivän aterialle. Ja perunat nyt keittää siinä missä pastatkin.
Niinpä meillä on super-deluxe-päivällisiä päivä toisensa jälkeen.
On ihan näin aikuiselle ja kunnon äidillekin(tm) mukavasti itsetuntoa ja ruokahalua kohottava tunne, kun voi oikeasti syödä sitä, mitä tekee mieli. Kun ihan vilpittömästi inhoa vaikkapa makaronilaatikkoa, ei tarvitse sitä syödä, mutta muut nassuttakoon sitä, vaikka kuinka monta päivää peräkkäin.
Kauhukolmikko on ihan eri otteella ruvennut maistelemaan ruokia.
Ja meillä on ruvennut olemaan pöydässä ihan hauskaa.
Eikä iltapalanälkä ylitä lastensuojelun kriteereitä.