köröttelin eilen kaikessa rauhassa bussilla kotiin. Isosisko soitti: "saako mennä koneelle, pelaamaan?"
Annoin luvan.
Viisi minuuttia myöhemmin puhelin soi taas, Isosisko itkee hysteerisenä. En saa mitään selvää. Pyydän häntä aloittamaan uudestaan.
Tietokone on rikki. Ihan varmasti on.
Rauhoittelen tyttöä ja käsken tulla bussipysäkille vastaan.
Kävelemme yhdessä päiväkodille päin, pyydän typykkää selittämään vielä kerran, mitä tapahtui.
Monipolvinen selitys värisevällä äänellä. Selitys huipentuu draamalliseen kaareensa: "...ja sit Isoveli käski mun mennä Mozzarella Friikiksoniin, mutkun mulleioo Mozzarella Friikiksonia, mä en pääse nettiin!"
Kaikista mahdollisista kasvatusvirheistä tein pahimman. Ratkesin nauramaan (tosin lapasen takana, mutta kuitenkin).
Illan pelasti mozzarella friikiksson. Ehdottomasti.
Ja myös se, että Isosisko oli partioretken ohjelappuun kirjoittanut "nimikoi kakkivaatteet"

*

Onko oikein nauraa lapsen lapsuksille?

*

Työtä riittää.
Eilen aloittamani kirja saikin yllättävän käänteen. Saatan allekirjoittaa otsikon, ainakin vähän paremmin.

*