Pitäisikö näin vuoden liki viimeisen päivän – ja todennäköisesti viimeisen postauksen – kunniaksi summata kulunutta, vai pitäisikö aavistella tulevia?

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Kulunut vuosi, hmh.

 

Olen ollut vuoden työttömänä, joskin viimeiset kuukaudet tilaistoista poissiivottu, ”toimenpiteen kohteena”. Olen kohdannut omituisia työvoimavirkailijoita. Olen ollut välinpitämätön, epätoivoinen ja toiveikas oman työllistymiseni suhteen.

 

Pikkusisko täyttää viikon kuluttua kaksi vuotta. Keskosvanhemmuus ei ole enää aktiivisesti pinnalla, olen tavallisen uhmiksen äiti, en keskosvauvan äiti. Ne muistot eivät unohdu, mutta eivät myöskään jäytää mielessäni kalvavasti kuten vielä vuosi sitten. Kesken yksivuotissynttäreiden valmistelujen minun oli istuttava alas ja itkettävä ihan pakahtumiseen asti, niin selvästi se vuodenaika toi kaikki kuvat mieleen. Kyllä vieläkin näen silmissäni sen läpikuultavan ohuen ihon, pamppailevan ruskean rintakehän ja kuulen laitteiden hurinan ja valvontamonitorien piipitykset, mutta ne eivät vainoa minua. Kaksi vuotta sitten, silloin kun Pikkusisko oli sairaalassa ja kaikki oli uutta ja outoa, saattoi kadulla ohikulkijan pirisevä kännykkä saada minut ihan paniikkiin: vauvalla on hätä, mene tönäisemään!

 

Viime keväänä Isoveli täytti kuusi vuotta ja aloitti syksyllä eskarin. Tulevana syksynä talossamme on koulukas, ekaluokkalainen. Pikkuinen on kasvamassa isoksi, leikit hurjistuvat ja vanhempiin otetaan jo etäisyyttä. Toisaalta Isovelikin kömpii syliin, halailee ja mikä ihaninta, lepertelee siskoilleen ja pitää heistä hyvää huolta, pitää heidän puoliaan. Viime vuonna joulun jälkeen lukemisen salat olivat avautumaisillaan, nyt Isoveli lukee ilmeisesti melko sujuvasti. Kun isänsä tuli kerran lasten jo mentyä sänkyihin kotiin, kuului lastenhuoneesta ponnekkaasti: ”Ave Caesar!” – täytyy tunnustaa, että vanhan latinistin sydän sykähti, kun Asterixeista itseopiskellut alkoi esitellä taitojaan.

 

Mitä vielä kuluneesta vuodesta? Kirjoittaminen!

Reilut vuosi sitten alkanut kirjoituskurssi jatkuu edelleen, ja toivottavasti tuottaa tuloksiakin. Halu tekstin tuottamiseen on suuri, ydinajatus on vielä hakeilla. Kirjoituskurssi poiki myös blogiharrastuksen – ei hassumpaa ensinkään.

 

Entäpä tilastoja? Kirjaston mukaan olen kuluneena vuonna lainannut reilut 650 kirjaa, osa lastenkirjoja – mutta niin tai näin, olen lukenut reilun kirjan päivässä. (Pitänee paikkansa, eilen kulutin kaksi omaa kirjaa sekä puolitoista lapsille. Va Dincin viimeiset turskahdukset oli sivumennen sanoen surkea – surkeampi kuin olin odottanut, mutta hauska ja alkuperäisteokselle lähes puuduttavan uskollinen. Hitusen yllättävä loppu. Kirstin Nainen joka kirjoitti rakkausromaanin oli mainio. Ansaitsee tulla luetuksi uudelleenkin. Metkaa lukea ”tutun” kirjoittamaa, siihen suhtautuu aivan eri tavalla, yrittää bongailla paikkoja, ihmisiä jne. Pikkusiskolle luettiin ”Pomppaa” – Kristiina Louhen sympaattisia Tomppa-kirjoja ja isoille yhteisesti Parvelan uusinta: Ella aalloilla. Suosittelen!) Varauksia kirjastosta oli kolmisenkymmentä, joista kaksi jäi hakematta. Varaan totisesti ne uudelleen, ja tällä kerralla myös haen ja luen ne.

 

Muita tilastoja? Lapsia on edelleen yli keskiarvon, määrä ei ole lisimässä eikä toivon mukaan vähenemässäkään. Kissoja on yksi vähemmän. Asumisneliöitä per henkilö lienee keskiarvoa vähemmän, samoin autoja. Kännyköiden määrä perheessämme on lisinyt kaiketi valtakunnallisesti hyväksyttävälle tasolle. Tuloja perheessämme on ehdottomasti keskiarvoa vähemmän, joskin alkuvuodesta keikuimme köyhyysrajan ylä-, nykyään ilmeisesti alapuolella. (Parempi kun en laske, alkaa ahistaa.)

 

Uudenvuodenlupauksia en ole vielä tehnyt, mutta Adrian Molemaiseen tapaan voisin heti lonkalta listata ainakin 1) en ala tupakoida 2) autan köyhiä ja tietämättömiä. Lisää tulee, kunhan pääsen lupailun alkuun...

No sentään, bloggailu jatkuu edelleen – jos sitä nyt kukaan osaa kaivata.

 

Kiitos kaikille lukijoille ja erityisesti kommentoineille! Ensi vuonna tavataan taas.