perjantai, 26. tammikuu 2007
naapureita
Yläkerrassa asuvat omituiset. Nuori nainen ja mies sekä kaksi koiraa. En ole koskaan kuullut kummankaan sanovan mitään. Noin keskimäärin normaaliin ja hyväksi havaittuun kerrostalokäyttäytymiseen kuuluu naapureiden tervehtiminen silloin kun vastaan osutaan, jos nyt ei muuta niin nyökkäämällä. Paitsi omituisilla, jotka eivät tervehdi.
Eilen kävin kylmäkellarissa (siunattu talovanhus, johon vielä kuuluu vanhan ajan talouskellari!) hakemassa päivän emmeet (tietysti meillä on jääkaappi, mutta rajallinen. Sinne ei pysty tunkemaan koko viikon sapuskoita kerralla, siksi käytämme haarakonttoria). Minulla oli sylillinen maitoa, mehua, lihatuotteita ja hedelmiä pönkitettynä tukevasti leuan alle tasapainoon. Herra Omituinen palasi arvatenkin töistä ja porraskäytävään tullessaan oli mitä suurimmissa määrin suoraan törmäyskurssilla kanssani. Siitä huolimatta hänen liki onnistui puikahtaa hissiin ja jättää minut tasapainoilemaan kasani kanssa seuraavaa kyytiä odottamaan. Pahantahtoisesti onnistuin tunkemaan jalkani oven väliin ja herra Omituisen oli pakko ottaa minut kyytiin. Tervehtimättä luonnollisesti.
Keskusteluyrityksistä olen jo luopunut, sen jälkeen kun joviaali ja leppoisa, kaikkien kanssa toimeentuleva elämäni valo oli saanut vastaansa kylmää vaisuutta yritettyään jutustella herrasväki Omituisten ja heidän koiriensa kanssa yhden piinallisen hissimatkan ajan.
Naapurissamme asuu muitakin vaikenevia. Samassa kerroksessa asuu Käsittämättömän Pitkämies. Hän on piinallisen ujo ja käsittämättömän pitkä. Noin keskimäärin hän ei puhu mitään kenellekään ja mieluummin harppoo ylös rappusia kuin tulee samaan hissiin, mutta olen kerran onnistunut houkuttelemaan Käsittämättömän Pitkänmiehen vaihtamaan meteorologissuuntautuneita pohdintoja kanssani. Ja hän sentään tervehtii. Pikkusisko ulottuu Käsittämättömän Pitkäämiestä suunnilleen polviin.
Jos koko talon suhtautuminen meihin olisi yhtä torjuvaa, olisin ehkä hitusen huolissani. Onneksi kuitenkin alakerrassa asuu Baskeritäti, joka aina juttelee. Myyränen-Peuranen-Metsäneläiminen kommunikoi myös, jos vain on tolkuissaan ja seinänaapuritkin sentään tervehtivät. Alakerrassa asuu (onneksi!) hiukan huonokuuloinen pariskunta, joten aivan akuuttia huolta mesoamisestamme ei ole. Vaikka kyllä noista ääntä lähtee. Pikkusiskosta varsinkin - kun väsyttää ja ottaa päähän, tulee herkästi aiheuttaneeksi kimulissa itkupotkuraivarin, joka yleensä kulminoituu "päästä irti senkin tyhmä äiti!" ulinaan ja noin puoleensataan asiaan, jotka hän haluu just nyt ja heti.
Ja loppukaneettina uhkaus: "sitku mä oon aikuinen mä saan päättää itte. Ja sit mä otan lapset tiukkaan syliin!"
Siitäs saatte, tyhmät aikuiset.
Kommentit