Kulautin juuri kurkkuuni aamun viimeiset kylmenneet kahvitipat, ja pohdin, onko jo kahvitauon tai muuten-vain-tauon paikka.
Alku työ2:ssa on kankeaa. En oikein ole vielä päässyt kiinni sen virtaan, täytyy hakea tapoja ja etsiä sopivimpia toimintamalleja. Vanhat hommat sujuvat jo rutiinilla, hyväntuulisesti ainakin tänään.
*
Viikonloppu oli ihana.
Ihanat romantilliset juhlat, ihanissa romantillisissa puitteissa. Joskin yöpymispaikka oli persoonallisin koskaan näkemäni, aikamatka jonnekin seitkytluvun syövereihin.
Morsiusparin onnellisuus ja rakkaus tarttuivat vanhaan kyynikkoonkin suotuisin seurauksin.
Ja lapset olivat fiksusti (tietysti!).
Pikkusisko söi noutopöydästä pelkkää kalaa. Mikä myös tarkoitti pelkkää kalaa: iso kimpale savukirjolohta. Ei mitään muuta. Ei perunannokaretta, ei kurkunsiivuakaan. Pientä pelisilmää se vaatii kontrolliintaipuvaiselta vanhemmalta: on pienempi paha syödä pelkkää kalaa kuin antaa naperon esittää massiivinen väsymyksen maustama itkupotkuraivari.
Pikkusisko säkenöi muutenkin: ennen lähtöä annoin hänelle kortin allekirjoitettavaksi. Lähdin välillä hääräämään jotain muuta ja olin valmistautunut näkemään koko aanelosen täynnä tiheää aaltoviivaa. Paperin alareunaan oli tuherrettu nimestä kaksi ensimmäistä kirjainta, kolmas oli kiivaasti työn alla. Typykkä, joka ei ole tähän mennessä osoittanut mitään näkyvää mielenkiintoa "omaan kirjaimeen"! (isot ovat pari-kolmevuotiaina tunnistaneet ja uskollisesti bonganneet "omia" kirjaimiaan.) Raapustelin kiireesti malliksi vielä puuttuvat kirjaimet, jotka typykkä tekstasi tyylikkäästi korttiinsa ja oli leuhka kuin karvareuhka.
Mitä opimme tästä?
Lasta ei voi estää oppimasta.
Pienen ihmisen kyvyt yllättävät.
*
Tästä kepoisen aasinsillan kautta loppuviikosta Teemalta katsomaani dokkariin, joka käsitteli erityislahjakkaita lapsia.
Dokussa oli haastateltu muutamaa englantilaisperhettä, joissa versosi superälykkäitä ja -lahjakkaita lapsukaisia, yhdessä jopa neljä kappaletta.
-olenko muuten ainoa, joka on sitä mieltä, että lahjakkuus ja älykkyys ovat kaksi eri asiaa? Älykkyys on mekaanisempaa ja mitattavampaa kuin lahjakkuus?
Fanaattisimpia olivat nämä neljän lapsen vanhemmat, jotka olivat ottaneet itselleen vastuullisen tehtävän kasvattaa kansakunnalle tohtoreita, henkisiä johtajia ja päättäjiä.
Toiset treenasivat parivuotiaansa matikkapäätä niin tehokkaasti, ettei lapsi pystynyt selittämään, mitä tarkoittaa hattu ja mikä on appelsiini.
Suurin osa näistä lapsista oli kotiopetuksessa. Suurin osa treenasi tarmokkaasti juuri sitä alaa, jossa lahjakkuus selvimmin tuli ilmi.
Pohdinpa dokun jälkeen vaikkapa sitä, pitäisikö tällaista erikoislahjakasta lasta melkeinpä pakottaa tekemään myös sellaisia asioita joissa hän ei ole kovinkaan hyvä? Jos koulu on pitkästyttävää, kun tietyt asiat sujuvat hyvin, pitäisikö keskittyä tekemään ekstratehtäviä niiltä aloilta jotka eivät suju? (eivät kai nekään lapsukaiset oli täystaitoisia kaikessa) Vain siksi että saisivat kokemusta siitä, miltä tuntuu opetella-opetella-opetella eikä siltikään välttämättä osata kovinkaan hyvin.
Ja miksi näitä lapsia kasvatettiin kotona? Miksi heitä ei tuettu sosiaaliseen kanssakäymiseen ikäisten kanssa - koska ennemmin tai myöhemmin maailma lakkaa makaamasta heidän ehdoillaan.
Kyllä - tietysti olen kateellinen ja kyyninen ja ties mitä vielä. Tottahan superälykäs lapsi tuo vanhemmalleen kunniaa ja mainetta ja, jos lahjakkuus osuu oikealle alalle, vielä maallista mammonaakin. Eipä vainenkaan. Olen viime vuosina pikku hiljaa (hyvin hyvin hyvin hitaasti tosin) oivaltamassa sitä tosiasiaa, että lasten ei ole tarkoituskaan tuottaa mainetta ja kunniaa vanhemmilleen - pikemminkin kyse on harmaista hiuksista ja alituisesta väsymyksestä.
Viime aikoina olen ollut ylpeimmilläni lapsistani silloin, kun jossain tilaisuudessa joku tulee ohimennen sanomaan että ovatpas nämä sun tenavas hyväkäytöksisiä.
Ja kotioloissa iloitsen eniten siitä kun istumme yhdessä syömässä ja juttu lentää, kaikki höpsöttelevät ja höpöttelevät.
**
Minä rakastan sanoilla.
Nautin siitä kun huomaan että sanojen, vitsien, höpsöttelyjen maailma aukeaa lapsille, siitä kun tarinat lentävät.
Toki otan syliin, halaan, lohdutan - mutta silti, syvintä yhteyttä tunnen, koen ja jaan sanoilla.
Kommentit