UPM (uusi piällysmiäs) pistää juoksemaan - tai oikeastaan nakuttelemaan - kaikenlaista. Se on tietysti hyvä asia, varsinkin kun Työ2 elää aivan hiljaiseloa. Mutta tunnustettava on: on hetkiä jolloin hiljaisesti kirskuttelen hampaitani. Kyllä niitä sähköposteja voi herra Isoherra itsekin laittaa ihan omalla kompuutterillaan.
No, ehkäpä tilanne joulun jälkeen tasaantuu, kun itselle tulee taas molemmista duuneista ihan kunnolla hommia - tilastointia, toimintakertomuksia, ja se pirskuleen taulukointi, joka vie ikuisuuksia...
Luukku12 vie meidät kymmenen vuoden taakse. Joulunalusaikaan joka oli hämmennystä täynnä. En enää muista, missä järjestyksessä tapahtumat silloin vyöryivät.
Mutta sen muistan, että eräänä päivänä olimme herraHakkaraisen kanssa kaupungilla töytäilemässä. Olin väsynyt ja halusin vain kotiin, mutta hraHakkarainenpa pysähtyi kultasepänliikkeen eteen ja sanoi jotakuinkin yllättävästi ja melko epäromanttisesti: "mitä jos haettais sulle tuolta sormus?"
Paljasti se sentään jälkeenpäin, että oli asian suunnitellut juuri niin, ja katsonut sormuksen valmiiksi. Yllätys oli jokatapauksessa täydellinen.
Päivämääräksi sormuksiin kaiverrettiin 12.12.
Samalla viikolla kun hraHakkarainen löi minulta jalat alta - tämä tapahtui kaikki joulukuun ensimmäisellä viikolla - sain käteeni valmistumispaperini, minut (eikun meidät!) kutsuttiin kummiksi ja enoni, oma kummisetäni, menehtyi yllättäen.
Se joulunalusaika oli jotenkin merkillistä: suurten ilojen ja hämmentyneen surun vuoristorataa.
Joka tapauksessa joulukuun kahdentenatoista kävimme romantillisesti syömässä ja ilmoitin ponnekkaasti ukaasini kohtuullisen lyhyestä kihlajaisajasta - jos kerran vakavissaan ollaan. Seuraavana päivänä kutsuimme kotiväet juhlimaan "valmistumisiamme". (no, niitäkin. Kannattaahan sitäkin juhlia.)
ja tähän se joulukuinen päivä on meidät johtanut: "varotsu. hne o ansotu"
Luukku13: Lucian päivä - valon juhla.
Jostain historian hämäristä muistan aamuja, jolloin minulla oli enkelinauhaa hiuksissa, valkoinen yöpaita päällä ja kynttilä kädessä, ja äiti työntää minua makuuhuoneeseen ja laulaa Lucia-laulua. Kuvissa minulla on punainen rohtunut nenä ja käsivarsi jäykkänä kynttilää pitelemässä.
Joka ikinen vuosi suunnittelen, että tänä vuonna mekin tyttöjen kanssa...
Joka ikinen vuosi leivomme lusse-pullia
Joka ikinen vuosi arkiaamu on laisensa, ryntäämme aamupalalle, aamupesulle, töihin ja hoitoon. Ja lussepullat jäävät odottamaan iltaa.
Ei meillä edes ole valkoisia yöpaitoja.
"Natten går tunga fjät..."
Iloa ja valoa!
Kommentit