verstaalla on suunnattoman hiljaista ja rauhallista. UPM on lomalla, puhelin vaiti ja radiossa soi itse valitsemani kanava.
Joulustressi on luonnollisesti suunnaton, koska viikonlopun hauskasta ja rentouttavasta annista huolimatta en saanut aikaiseksi yhtään mitään sellaista, jota olin suunnitellut tekeväni.
En hinkannut hammasharjalla hellan taustaa. Vaikka paketoin kaikki keskikokoista pienemmät joululahjat valmiiksi.
En vienyt pipareita naapurintädille. Vaikka postitinkin melkein kaikki joulukortit, paitsi ne jotka viedään suoraan saajan käteen ja ne, joista puuttui osoite.
En hyökännyt maanisella raivolla ongelmapesäke-kirjahyllyn kimppuun. Vaikka tuijotinkin sitä otsa kurtussa koko viikonlopun ja loitsin: "siivoudu kurja!"

Tämä viikko on jo nyt täynnä kaikenlaista oheistoimintaa: on Hanskamiehen paluu, on lasten joulujuhlaa ja -hartautta, on Isoveljen arviointikeskustelua ja hätäisiä kokouksiakin mahtuu ohjelmaan.
Toinen jalka on jo joulussa.
Tai toinen aivopuolisko lomalla, ihan miten vain.

*

Sunnuntaina heitimme Pikkusiskon kanssa taiteilijakierroksen Helsinkiin. Muuten hyvä, mutta sammakot aiheuttivat ylitsepääsemättömiä painajaisia yöhömme. Torkahtelin osan yöstä epämukavasti lastenhuoneen lattialla sammakkovahdissa.
Lupasin pyydystää kaikki jotka uhkaavat Pikkusiskon unta. (näettekö saman kuin minä: Pimeä lastenhuone, unituhinaa, nuokkuva pörrötukkainen äiti sammakkohaavi kädessään?)
Oman matkani kohokohta oli ilman mutta laktoosi-intolerantti(?) kaasupäästöinen leijona.
...ei, kasvihuoneilmiö ei vielä ole muuttanut Helsinkiä urbaaniksi savanniksi, vaan vinkiksi kaikille asiasta kiinnostuneille: Korkeasaari on auki talvellakin. Ja siellä voi nähdä ihan oikeasti leijonan liikahtelevan. Tai kuulla sen kaasuttelevan.
Toisin kuin helteiseen kesäaikaan.

Lauantaina (huomatkaa kirjoitukseni jännittävä kronologinen ratkaisu!) vietimme ennakkojoulua. Ei siis pikkujoulua, vaan nimenomaan ennakkojoulua.
Juhlan teemana oli "kaikki se, mitä emme ehdi tai jaksa syödä tai kykene muuten toteuttamaan oikeana jouluna"
Söimme aika paljon juustoja ja suklaatia. Näimme perinteisen Tiernapoikaesityksen (murjaanien kuningas on jouluna töissä). Pidimme joulutoimikunnan kokouksen ja suunnittelimme joulun ruokalistan:
perinteiset + hyvyys, mieli- ja tarjous. Tarkoittaa, että jokainen perhekunta tuo yhteiseen pöytään myös hyvyyksiä, mieliruokia ja jotain mikä on ollut tarjouksessa.
Kun aloitimme yhteisen jouluperinteemme Pomppivien kanssa, tarkoituksemme oli kapinoida kaikkia perinteitä, minuuttiaikatauluja ja keskiluokkaista jouluidylliä vastaan. Lopputuloksemme, johon olemme hiljalleen ajautuneet, on keskiluokkainen, varsin perinteinen jopa kaavoihin kangistunut, minuuttiaikataulutettu perhekeskeinen jouluidylli. Syytän tästä enimmäkseen lapsia, joiden joka toinen lause alkaa "aina jouluna me..."
Lapset ovat joulutouhuissaan itse asiassa niin perinteisiä, että jopa leikkivät joulun alla tiettyjä samoja leikkejä vuodesta toiseen, tietyillä leluilla. En tiedä, onko se hieno osoitus lastenkulttuurin toisteisuudesta, vaiko epätoivoinen yritys säilyttää edes jotain pysyvyyttä tässä postmodernissa maailmassa.