...taivas on muuttunut oudoksi: valo on hämmentävä, oudon myrkynkeltainen. Verstaalla on jäätävää: olen topannut jalkoihini viidet sukat ja ylleni kolme paitaa, silti paleltaa. Hätinä sormet liikkuvat näppiksellä; en uskalla hetkeksikään pysäyttää nakuttelujani siinä pelossa että sormeni kangistuvat lopullisesti.
Taivaan keltainen valo katosi, nyt on aivan pilvistä ja lunta tulee kunnolla.
Aivan ihanaa kun on oikea talvi: pakkasta ja lunta! Lapset innostuivat yhtäkkiä luistelusta - haalimme luistimia komerosta, kavereilta ja naapurista, nyt kaikilla on omat sutimet jaloissa ja vauhti kentällä on vähintäänkin kiitettävä.
Luistinpuuhat sujuvat hyvin siihen nähden, että Pikkusiskon viime kerrasta on yli kaksi vuotta, ja isot kävivät viime talvena vain kerran-pari hallilla.
Lumipyry sakenee: en enää näe risteykseen vajan sadan metrin päähän.

Parasta talvisäässä on pakkasen tuoksu.
Kävelin vuoden vaihteen jälkeen naapurilähiöön kauppaan ja kirjastoon, ja kotimatkalle osuin juuri siniseen hetkeen.
Taivas oli kaunis, lumi narskahteli jaloissa ja ilmassa tuoksui pakkanen. Se vei syvälle lapsuuden muistoihin: pimenevään luistinkenttään ja sen oransseihin valoihin, kaukalon laidoille kolahtelevan kiekon ääniin ja luistinten kahahteluun.

*

Paluu arkeen on yhtäaikaa helpottava ja tylsä.
Herääminen aamun pimeyteen on aina yhtä vaikeaa, vaikka en mikään päivänukkuja olekaan.
Kissat, jotka loma-aamuina ovat tohnottaneet omiaan ja herättäneet meidät kuopimalla mielenosoituksellisesti hiekkalaatikoillaan, palasivat äkkiä arkiaamujen rutiiniin. Leevin kuuluu maata keskellä aamupalapöytää kunnes se hätistetään pois puurolautasten tieltä eteisen valtiaaksi. Se röhnöttää keskellä eteistä (kissan on kertakaikkiaan oltava keskellä tapahtumia!), ja Viiru tempastelee mukahuolettomasti Leevin liepeillä. Jomman kumman pinna pettää ja aamupainit alkavat. Muutaman selätyksen jälkeen paini tiivistyy tuijotuskisaksi, ja toinen kissoista nostelee kokelevasti tassuaan - vieläkö saadaan revanssi aikaan.

Lapset olivat vielä epärutiinissa: aamutoimet sujuivat tehokkaan innostuneesti.
Itse nuokahtelin bussissa puolitokkuraisesti - teeskentelin lukevaa, sillä sananjulistajamummo istahti viereeni.
Ei aavistustakaan, mitä luin ja montako sivua.

*

Keräsimme eilen joulua pois.
Koti näyttää autiolta.

Pikkusisko täytti viisi vuotta.
Uskomatonta, käsittämätöntä ja ihmeellistä. Täyttelin eilen piparipapereita - Pikkusisko on osallisena laajaa pipari-tutkimusta (PIeni PAinoisten RIskilasten jotakin), joka vuosittain muistaa meitä vanhempia, sekä tällä kertaa myös tarhan- ja neuvolantätiä mitä eriskummallisemmilla kyselyillä. Tällä kertaa kartoitettiin erilaisia taitoja ja taitamattomuuksia. Summasin kaavakkeen loppuun: jaksan aina ihmetellä tämän lapsen sinnikästä elämänmyönteisyyttä ja uskallusta heittäytyä uuden oppimiseen.
Samalla tavalla kuin uimaan, Pikkusisko oppi myös luistelemaan: hän heitti apuvälineet (kellukkeet, auttavan käden) pois ja ryhtyi räpiköimään itse.

*

Olen kirjoittanut parikymmentä minuuttia. Taivas on harmaa, lumisade lakkasi, risteys näkyy. Kevyttä hötölunta taisi tulla siinä sentin verran.

Maanantaina, Pikkusiskon syntymäpäivänä, taivaalta leijaili muutamia ohuenohuita pakkaslumihiutaleita. Mmorri kutsuu sitä "venla-lumeksi", koska sellaista satoi kuulemma juuri silloin kun Pikkusisko syntyi.
Keskolassa Pikkusiskoa kutsuttiin pyynnöstämme Venlaksi, koska "mitä olisikaan talo ilman aitanpolulla astelevata emäntää"
Mitä se olisikaan?
en tohdi edes ajatella.