eilinen herrakerho oli kerrankin nopea ja tehokas - ja ne mokomat olivat vieläpä hankkineet kakun jo menneitä synttäreitäni juhlistamaan.
Tarjoutuivat laulamaankin, mutta kielsin sen kohteliaan päättäväisesti.
Olin herrakerhon jälkeen niin energisellä tuulella että kävin sauvoilemassa pikaisen kierroksen, tapasin sattumalta ihmisen jolle minulla oli tärkeää asiaa - ja tulin siitä entistäkin paremmalle tuulelle. Pohjavireenä entisestään oli jo aivan loistava fiilis päivän tapaamisesta: treffasimme hraHakkaraisen opiskelukaverin vaimoineen, ja vietimme mukavan muistojen täyttämän lounastuokion - lapsista puhuen, luonnollisesti.
Heidän elämänsä on mullistanut nyt reilun vuoden ikäinen napero, ja vertailimme yhdessä ja yhteisesti kokemaamme kulttuurishokkia. Yllättäen ero on suuri: me hraHakkaraisen kanssa kun emme oikeastaan ehtineet viettää huoletonta dinkki-elämää ennen lapsia. Ensin olimme köyhiä opiskelijoita, sen jälkeen äärimmäisen vähävaraisia jatko-opiskelijoita - ja siitä elämämme muuttuikin jo likipitäen tulottoman lapsiperheen elämäksi. Nämä ystävät puolestaan ehtivät viettää useita vuosia kahden kohtuullistuloisen aikuisen matkustelevaista ja eläväistä elämää.
Kumpi sitten lienee vaikeampaa? Luopua jostain mihin on jo tottunut vaiko kaivata jotakin mitä ei koskaan ole saanut kunnolla maistaakaan? Meillä ei ainakaan ole ollut muuta suuntaa kuin ylöspäin - sekä taloudellisesti että henkisesti, menettäneet emme ole mitään.
Samaan kategoriaan kuuluu ilman muuta se, että tänä iltana olemme menossa yhdessä ja kahdestaan konserttiin. Ja huomenna on kummallakin omia menoja. Huomisen plään on jopa lapsenvahditon: Uskomatonta - että voi jo ihan oikeasti ajatella lasten jättämistä "oman onnensa nojaan"!
Konsertin ajaksi - nukkumaanmenon takia - sentään tarvitaan vahti.
Huomaan että pitkin matkaa, varsinkin viime syksyn ja tämän kevään aikana, elämääni on tullut omia menoja. Tälläkin viikolla melkein joka illalle: työstä johtuvia, parillis-romantillisia, yksityisharrastuksellisia.
Olen aina vilpittömän pahoillani jos ehdin käydä kotona vain kääntymässä, jos koko iltabaletti jää hraHakkaraiselle - mutta myös nautin siitä uudenlaisesta (vaiko entisenlaisesta?) täyteydestä jota elämässäni on.
Kevään herääminen on herättänyt minutkin: tuntuu siltä että sielussa soi riemukkaasti ja elämisen kierrokset käyvät turboteholla, ylenmäärisestä, liki epäterveestä hyväntuulisuudesta puhumattakaan.
Pidän lumen tuoksusta, mutta enpä juuri muuten taida talvesta pitää. Ero tämänhetkiseen henkiseen olotilaan on niin suuri.
Olisinkohan sittenkin kaamosoireilun avuton uhri?
*
Kevään ensimmäinen työmatkapyöräilykin on takana. Hyvä niin.
Sain siskolta synttärilahjaksi minikokoisen Fjällräven-repun: olo oli kuin tomeralla eskarilaisella kun aamulla pakkasin siihen eväitäni.
*
täytynee teeskennellä taas ahkeraa, edes hetken ajan.
Kommentit