Imelää ja tahmeaa – Isosisko nassuttaa purkkaa, jonka haju tunkeutuu äitelänä joka puolelle ja sekoittuu vastakeitetyn mansikkahillon kaikkialletunkeutuvaan raskaaseen marjaisaan tuoksuun. Yritin kumota imelyyttä syömällä kahvin painikkeeksi reilut palat ruisleipää.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Olen kuunnellut puolikorvalla leikeissään puuhailevien lasten juttuja. Miksi Isosisko ylikäyttää astevaihteluita? Muki – muit? Samalla tavoin hän taivuttaa sisarensa nimeä, yliastevaihdellen: nimen keskellä oleva t muuttuu genetiivissä d:ksi.

Isoveli on pienestä asti puhunut selvästi, pitkin polveilevin lausein. Hänellä ei ole hassuja sanoja kuten monilla muilla lapsilla, paitsi kaksi: ”rasanat”, rasanat on jäykät, ne täytyy rasvata. Ja ”räihitsee”, äiti toi räihitsee mun leikkejä. Sanat ovat siirtyneet sellaisinaan Isosiskonkin sanavarastoon.

Pikkusiskolla on verbaalikausi, uusia sanoja turskahtelee sanavarastoon eksponentiaalisella tahdilla. Kahden sanan lauseet eivät liene kaukana. Pitkäänhän hän on sanonut ”eioo”, nyt uutena on tullut ”einää”, mutta niitä en vielä pidä varsinaisina lauseina. ”itte-itte”, ”mopo” ja ”poih” lienevät sanaston selvimmästä päästä. Maito on jostain syystä ”kaik-kaik”. Äkkiseltäänkin laskien sanavarastossa on useita kymmeniä sanoja tai sananaihioita. Ihana vaihe: sen kanssa voi jo kommunikoida. Puolitoista-parivuotias lapsi on ihan parasta – niin pieni, että se käy vielä vauvasta ja niin iso, että sen kanssa voi jutella, vaihtaa ajatuksia.

Eilen illalla Pikkusisko istui ainakin vartin jakkaralla vessassa harjaamassa hampaitaan itteitte. En muista, milloin hän viimeksi olisi ollut niin pitkään yhdessä paikassa, suunnilleen aloillaan. Harja piti riistää puoliksi väkivalloin hänen käsistään. Ihanaa osata itte!