ja taas uudessa työviikossa! Kesäloma ei ole enää edes muisto.

Syksyn puuhat lähestyvät: seuraava vapaa viikonloppu on jossain kuun lopulla. Ensi viikolla on jokavuotinen jalkapallopoikien (ja -tyttöjen) happening, sitä seuraavaa viikonloppua varjostavat työkuviot - ja sitten ollaankin jo melkein kuun lopussa.

Isosisko-pikkuruinen hermoilee koulun alkamista: kun kaikki kaverit menevät eri luokalle. Kun ei tunne kunnolla opettajaa eikä ketään. Kun osaa jo kaiken eikä mitään.
Tämä ja ensi viikko lienevät tempoilevia; eikä ole mitään jolla helpottaisin, keventäisin. Voin vain pitää päänsärkylääkevaraston täynnä ja olla lähettyvillä, ottaa vastaan hepulit ja riehaannukset.
Toivon vain, että luokka on riittävän rauhallinen ja motivoitunut, että ensimmäiset päivät sujuvat kommelluksitta ja opettaja osaa synnyttää hyvän porukkahengen luokkaan.

*

Lapset yllättivät.
Laitoin sunnuntain ruuaksi kalakeittoa vähän epäillen ja pahaa aavistellen. Kävimme aamupäivällä yhdessä pelailemassa ja ulkoilemassa. Kotimatkalla lapset kysyivät, mitä on ruuaksi. Sanoin, etten taida uskaltaa kertoakaan.
Kerroin kumminkin, ja luimistelin jo valmiiksi: yök-en-syö -faktori kaivetaan helposti esiin näissä ruokapoliittisissa keskusteluissa, varsinkin jos lauma on kovin nälkäinen.
Kaikki huusivat "jee!" - ja söivät vähintään kaksi annosta.

Eipä jäänyt kattilan pohjalle tilkan tilkkaa tämän päivän eväiksi.

*

Haluaisin olla säkenöivän hauska ja kirjoittaa iloisen pakinan perheen viikonlopusta: siitä miten keritsin Isoveljen tuhkeloa muistuttavan pään inhimillisen näköiseksi, miten värjöttelimme sateessa kentän laidalla hurraamassa Isosiskolle ja mitä hauskaa Pikkusisko taas on suustaan päästänyt, mutta ilmeisesti työn alla olevat tilastot ovat lannistaneet minut kokonaan.
Tai ehkä se on tämä sää: kylmä ja sateisen suhmuinen.

Olkoon, tänään en kykene hauskuuteen.

*

Eilen lenkillä ilmassa häivähti kaneli ja valkea kuulas.