huh tätä aamua!
Herrakerho kokoontui taas eilen ja jatkoi kokoustaan illallisen merkeissä. Lisään annettuihin uudenvuodenlupauksiini vielä yhden, ja uudistan sen joka vuosi: en enää ikinä milloinkaan syö mitään raskasta ruokaa kello kahdeksan jälkeen! Vaikka miten valitsin, en pihviravintolan listalta löytänyt mitään kevyeksi luokiteltavaa, ja vyöryin kotiin kuin hyväntuulinen syöttövasikka, kupu pullollaan. Epäilen että puolet seurueesta on nyykähtänyt illan mittaan sydän- ja verisuonitauteihin ja ne jotka illasta selvisivät, eivät luultavasti ole vatsakummuiltaan kyenneet nousemaan enää pystyasentoon. Ja minun annoksestani puolet oli sentään salaattia!
Kaikkein pöyristynein olin luonnollisesti siitä, että koko herrakerhoseurue tilasi pihvinsä läpikypsinä! Mitä ravintolakäytöstä se on!
Silkalla säkällä välttyivät kokin kostolta - tai ehkä siksi, että kokki oli Majavaisen tuttu.

Onni ja autuus: viikon tunnit ovat täynnä, joten kun olin saanut katraan hoidettua omiin osoitteihinsa, vyöryin (edelleen, uskokaa pois!) kotiin ja otin tunnin aamupäivänokoset. Johan alkoi tuntua normaalimmalta.

**
Eilinen oli hyvä päivä. (lukuunottamatta herrakerhoa)
Tulin kotiin vähän aikaisemmin. Tein pikaisen lenkin: juosta hölkytin purtsikan ympäri tymäkkää tahtia, tein kunnon venyttelyt ja kuumaan suihkuun. Ehdottomasti parasta lenkkeilyssä.
Venytellessäni tajusin taas, että puheaparaatti (eli ylävartalo) on luvattoman tiukassa jumissa, tuntuu siltä ettei henki kulje pohjaan asti - mutta pienen hikoilun ja venyttelyn jälkeen ääni kulkee pakottomammin ja hengitys heti syvenee. Epämääräisesti ajattelin, että tähänkin pitäisi kiinnittää huomiota enemmän.
**

Kohta suorin kaupungille, laitattamaan kutrit ojennukseen ja sitten treffeille elämäni miehen kanssa. Ilmoitin jo, että mieluummin ei pihvipaikkoihin. Salaatti käy. Tai kahvi. Tai ehkä pelkkä vesi.

Vuoden ensimmäinen arkiviikko alkaa olla taitekohdassaan. Ei paha.