Selkää ja jalkoja juilii - koko työpäivän verran olen tipsuttanut rappusia ylös ja alas. Mättänyt tavaraa laatikoista kaappeihin. Etsinyt paikkoja.
Tyhjentänyt laatikoita.
Uusi verstas näyttää siedettävältä. Ainakin joskus tulevaisuudessa.
Olen puhkiväsynyt. Vaikka en tehnyt yhtään normaalia pidempää työpäivää.

**

Katselin eilen illalla Punaista lankaa - mielenkiintoinen aihe: sikiödiagnostiikka, päätösten tekeminen. On niin helppoa sanoa syvällä vakaalla äänellä "me otamme vastaan mitä annetaan" - mutta entä jos...? Entä jos? Veriseulonnoista kieltäydyin, ensimmäistä raskautta lukuunottamatta. Silloin terkkari puoliksi painosti menemään seulontoihin. Ultraan olen mennyt silkkaa uteliaisuuttani - mutta mitä jos niissä olisi näkynyt jotain poikkeamaa? (tai näkyihän niissä, nyt viimeisessä raskaudessa varsinkin. Mutta ei poikkeamaa sikiössä. Virtauksissa vain) Ja lapsivesipunktiotakin vastustin, vaikka siitä tutkittiin lapsen vointia. Annoin kuitenkin ottaa - tai minulle ei annettu vaihtoehtoja. Ja silloinkin kun lapsen syntymä oli tosiasia, olin sitä mieltä että se otetaan vastaan, mitä annetaan. Eihän siinä käänteessä ollut muita vaihtoehtoja.

**

Uusi verstas on hyvällä paikalla. Herrakerholaisia ja muita satunnaisia ohikulkijoita putoili sisään pitkin päivää. Taitaa olla kahvipannu lämpimänä tulevaisuudessa.
Sairaankalliin leipomon tilalle tuli söötti pieni kotileipomo. Ruokaakin sieltä saa hätätilassa. Hyvä juttu.

**
Ajatus tökkii. Taidan mennä kuumaan suihkuun, iltapalalle ja vaakatasoon.