viikonloppu vierähti töissä, maanantaina otin rennommin ja konsultoin vain työ2:een liittyvissä asioissa.
Viikonlopun työputki väsytti kertakaikkisesti, vaikka työ itsessään ei erityisen rankkaa ollutkaan - sosialisointia vain.

*

Lukeminen on viime päivinä sujunut vallan kiitettävästi. Kirjastosta oli varauksessa Paremman avioliiton rakkauspankki, HNMKY:n avioliittotyön pohjalta syntynyt avioliittonavigaattori. Herätti ristiriitaisia tunteita: toisaalta pidin kirjasta ja sen herättämistä ajatuksista, toisaalta vähän vierastin kirjan kovin perinteistä naiset-miehet -ajattelutapaa. Huvittavasti kyllä olin kaikista niistä kohdista, joita eniten vierastin, kuitenkin samaa mieltä kirjan kanssa. Niin se vain on: miehen on oltava mies, luotettava perheen pää (jota nainen salakavalasti kääntelee). Rakkauspankki antoi pohdittavaa, elämisen ja kokemisen arvoisia ajatuksia.

Lukaisin pikapikaa Tuulia Matilaisen Lapsi elää rutiineista. Lähinnä siksi, koska olin törmännyt kirjan nimeen jossain keskustelussa. Omat naperoni ovat jo jonkin verran ohi taaperoiän, joten kirjan anti jäi käytännön toteuttamisen kannalta hyvin ohueksi. Olen päiväjärjestysuskovainen, ja olen jossain määrin sitä mieltä, että olisin vaikka itse voinut tällaisen opuksen kirjoittaa. Surullista silti, että tällaiselle kirjalle on kysyntää - jotenkin päiväjärjestyksen olemassaolo on mielestäni niin itsestään selvä lapsiperheen elämän helpottaja. Kun ihan aina ja joka kerta asiat tehdään tietyllä tavalla, elämä on huomattavasti helpompaa. Minuuttiaikatauluihin en usko, mutta elämään - varsinkin pikkulapsiperheessä - suunnilleen puolen tunnin liukumalla suuntaan tai toiseen. Ei ole ollenkaan kiva herätä sunnuntaiaamuna puoli seitsemältä (uskokaa pois, minä jos kuka tiedän!) mutta toisaalta: ovatpa maanantait ja tiistait niiltä jäljiltä huomattavasti helpompia.
Ehkä kirjan tarjoama ratkaisu (rutiinit!) näyttää todella haasteellisten lasten perheissä vähän liiankin auvoiselta ja helpolta. Mutta aivan varmasti rutiinit helpottavat elämää myös niiden todella haasteellisten lasten kanssa.

Iltalukemisina on sängyn vierellä ollut Laura Ingalls-Wilderin Pieni kaupunki preerialla. (eläköön tyttökirjat!) Vääjäämättä lähiaikoina tulevat luettua myös muut osat pieni talo preerialla -sarjasta. Jokavuotinen juttu, ei mahda mitään.

Jossain välissä luin myös Kira Poutasen Rakkautta au lait, johon en niin suunnattomasti ihastunut. Himoshoppaaja-tyylinen hömppelis-pömppelis, omalla tavallaan ihan leppoisa tarina, mutta itse koin sen jäljittelevän liiaksi angloamerikkalaisia esikuviaan. Ihan symppis välipala, ei millään muotoa "huono", mutta ei mikään tajunnanräjäyttäjäkään. Ehkä jäin kaipaamaan suomalaisuutta, mitä se sitten ikinä tässä genressä onkaan.

Odotan sormet syyhyten että HraHakkarainen pääsee syntymäpäivälahjakirjansa loppuun.
Fiksu nainen nimittäin ostaa miehelleen lahjan, joka miellyttää molempia. A.D. 30 vaikuttaa ainakin silmäillen kiinnostavalta.  Kirja näytti alkavan melkoisilla meriselityksillä tutkimustyön ja populaarin tieteen välisistä eroista: tutkijaryhmä haluaa selvästi varmistaa selustaansa akateemisessa maailmassa ja HraHakkarainen on tunnollinen lukija, joka puntaroi jokaista lukemaansa sanaa. HraH sanoi olevansa sivulla 80 ja edelleen puurtavansa näiden meriselitysten kimpussa. Vinkkaisin, että oma - niin usein pahennusta herättänyt -  lukutyylini, jossa tarpeen vaatiessa aloitetaan kirjan loppupuolelta tai keskeltä, saattaisi toimia. Loppuratkaisuhan on tässä tapauksessa yleissivistykseen kuuluva yleisessä tiedossa oleva asia. Menee varmaan ensi viikkoon ennen kuin pääsen tähän kirjaan käsiksi, mutta onneksi lukemista riittää omastakin takaa.

*

voi ei! Hanskamies! Se tästä päivästä.