yritän uudistaa ja raikastaa puljun nettisivuja. Valittavissa olevat värit ovat minun makuuni tunkkaisia enkä saa otsikoita kohdilleen niin kuin haluaisin. Höh ja pöh.

*

Vaikka mielestäni onkin rikollista, että hraHakkarainen on roudannut isovanhempansa sinne mökille jonnekin erämaahan venetaipaleiden taakse, on silti itse asiassa ihan ihanaa olla kotona ja vieläpä vähän pienemmällä porukalla.
Herkuttelimme kotiinjääneiden lasten kanssa parvekkeella ja katsoimme hirmupaljon telkkaria, Fort Boyardia Ranskan teeveeltä. Se on metka seikkailutositeeveekilpailu, vaikka en juuri lainkaan kieltä ymmärräkään. Tärkeimmät sanat vain: ("ale-ale-ale" ja "vit-vit-vit" =hop-hop) ja ("lö klee" =avain). Lapset kysyivät koko ajan, mitä nyt tapahtuu ja mitä nuo sanovat ja mitä tuo vastaa ja mihin ne nyt menevät. Ja minä vastasin joka kerta etten ole vieläkään oppinut ymmärtämään ranskaa enkä siis tosiaan tiedä.
Hauskaa oli kuitenkin.
Pikkusisko valtasi yöksi Isosiskon sängyn - kun sisko kerran on poissa.
Ja minä valtasin nautiskellen koko meidän yhteissängyn, oikein uhmalla levittäydyin sen koko leveydeltä ja harotin vielä käsilläni kuin lumienkeli että varmasti tulevat kaikki neliöt hyötykäyttöön. Ne muutamat hetket naperoiden nukahtamisen ja oman nukkumaanmenoni välillä ovat todellista yleellisyyttä: kerrankaan ei tarvitse ottaa ketään huomioon. (mikä johtaa tietysti siihen, että teen kaikki jutut ihan samalla tavoin kuin kaikkina muinakin iltoina - mutta ah! sitä vapauden tunnetta)

*

Saimme Isoveljen kanssa (vihdoin) luettua loppuun Tarun Sormusten Herrasta. Isoveli halusi tietää, kauanko siihen meni aikaa; vähän reilut puoli vuotta, välissä oli pitkiä lukemattomia jaksoja, jolloin tarinaa täytyi sulatella, ja toisaalta pitkiä intensiivisen lukemisen jaksoja, jolloin yhdessä hengitimme samaan tahtiin Frodon ja Samin kanssa. En kyynelehtinyt lopussa niin paljon kuin olin luullut, mutta kyllä ääneni tärisi ja värisi Harmaissa Satamissa ja erityisesti Samin (ja koko kirjan) viimeisessä lauseessa: "Kotona ollaan".
Tolkienin maailma on inspiroinut tulevaa nörttiä kovasti: Hobitin hän on kahlannut läpi omin päin ja aloittanut sinnikkäästi myös Silmarillionia (jota hän ehdotti seuraavaksi yhteiseksi lukuelämykseksi - en innostunut!).
Uskomatonta, miten erilaisen näkökulman kirjaan saa, kun sitä lukee ääneen!
Tuo pitkä tarina on minulle tuttua tutumpi, moneen kertaan sen olen lukenut ja niin omakohtaisesti elänytkin - ja nyt siitä avautui aivan uusia puolia. Ääneenlukiessa elämyksen intensiteetti muuttuu: joudut aivan konkreettisesti hengittämään samassa tahdissa sankarien kanssa. Painotukset muuttuvat. Ja kuulijan - Isoveljen - halu ja tarve pitää taukoja ja toisaalta kausittain lukea paljon ja pitkiä pätkiä ovat nekin vaikuttaneet siihen, miten tarina on meissä elänyt.
Ääneenlukiessa ehdin ja pystyin myös kiinnittämään huomiota siihen, että Taru on itseasiassa kovin epätasainen kirja: kuvaukset ovat paikoin hyvin monipolvisia ja visuaalisia, toisinaan taas kieli on ärsyttävyyteen asti raamatullista ja väittäisin että aivan loppupuolella olisi jopa ollut toimittamisen tarvetta epätarkkuuksien takia.

Mutta kun on lukenut ääneen liki tuhatsivuisen eepoksen, tietää tosiaan lukeneensa!

Toisaalta, aloin jo pohtia, minkä mieluiten kaikille yhteisesti sopivan klassikon ottaisimme seuraavaksi käsittelyyn? (Tarun voisin muutaman vuoden päästä lukea uudelleenkin ääneen, jos lapset sitä vielä haluavat).
Kerran aloin lukea ääneen Pohjantähteä, jota molemmat isot kuuntelivat hiiskumatta, samoin olemme lukeneet pätkiä Kalevalasta. Mikä olisi tarinana sekä aikuisia että lapsia kiehtova, pitkä ja kieleltään kaunis, ääneenluettavaksi sopiva? Sellainen joka nousee ja nostattaa, puhuttelee?
Itselleni on suurena elämyksenä jäänyt jostain nuoruudesta mieleen kun telkkarista näin Veikko Sinisalon lausuvan Pohjantähteä - muistan hänen ilmeensä ja äänenpainonsa: "ja muutaman viikon päästä alettiin kylillä puhua, että Koskelan Elina vartoo taas".
Ja vaikka en väitäkään missään nimessä olevani arvollinen edes Sinisalon kengänkantoja pyyhkimään, haluaisin antaa lapsilleni puhuttelevia elämyksiä kauniista, mukaansatempaavasta kielestä ja elävästä lukemisesta. (Sinisalo oli lausuja, minä olen lukija - siinä on vissi ero!)
En usko että olisin jaksanut aikoinani Pohjantähteä niin suurella innolla lukea, ellen olisi tuota pientä pätkää kuullut - se herätti kiinnostuksen tuohon kirjaan. (joka nykyään on harvoja klassikkosuosikkejani, kärsinhän vaarallisessa määrin klassikkokammosta ja ahdistuksesta!)

*

Viikonloppu menee työhommissa.
Plääh sille.

Ensi viikon lopulla lähdemme lasten kanssa leirille.

**

edit myöhemmin:
Olen tänään blogannut kolme vuotta!
Mitä ikinä tuolloin kuvittelinkaan, en ainakaan tätä. Pitäisi oikeastaan printata koko nivaska.