pitkä viikonloppu takana - vaan ei se ollut tarpeeksi pitkä.
- Miten pitkä se tarpeeksi pitkä olisi, sitä en pysty määrittelemään. Ikuna en kumminkaan ehdi tehdä kaikkea sitä mitä pitäisi ja mitä haluaisin. Ja kuilu näiden kahden välillä on suunnaton.
Pitäisi siivota. Haluaisin istua ja lukea.
Pitäisi urheilla ja lenkkeillä. Haluaisin urheilla ja lenkkeillä, mutta en juuri nyt.
Pitäisi laittaa ruokaa. Haluaisin puuhailla naperoiden kanssa.

Kahtena päivänä juhlittiin Isosiskoa. Kolmantena käytiin Isosiskon kummitädin luona leikkimässä. Neljäntenä käytiin Isosiskon jumppamaratonissa (ei hyvä kokemus). 
Useimpina päivinä ulkoiltiin, mutta ei niin paljon kuin olisin halunnut.
Kaikkina päivinä syötiin, mutta ei lainkaan niin hyvin kuin olisin halunnut.
Enkä ollenkaan ehtinyt sosialisoida niin monien aikuisten naisten kanssa kuin minun pitäisi.
Kerronpa nimittäin jotain: kun on työyhteisön ainoa nainen. Ja kun tulee kotiin ja ainoa kumppani on mies. Niin kyllä kummasti alkaa jossain vaiheessa kaivata oikein vietävästi naispuolista seuraa, sellaista korvatulehdukset ja lastenkasvatuskriisit -keskusteluapua.
En oikeastaan tiedä, kumpi on pahempaa: se ettei ole mitään seuraa, vai se että seura on tyystin väärää? Kummassakin tapauksessa tuntuu siltä, että sisälläni kuplii tuhat ja yksi käymätöntä naishenkistä keskustelua, jotka sitten pulpahtavat esiin illalla suurinpiirtein urheiluruudun aikaan. Yhtenä vuolaana virtana.
hölpötin-pölpötin.
Ja koska miehisen ympäristön aiheuttamat turhautuneisuudet purkautuvat yleensä samaan aikaan, aiheuttaa se pakonomaista tarvetta kommentoida suomalaisia urheilusuorituksia hyvin epäoikeaoppisella tavalla.
Miksi ne aina sanovat että meillä on nuori ja nälkäinen joukkue. Hyvät hyttyset sentään: antakaa niille poloisille jotain ruokaa! Ei se ihme, etteivät suomalaiset menesty maailmalla. Nälkää vääntää suolissa. Ja ovat vielä niin nuoriakin.
Ja vihoviimeisenä niittinä arkkuuni: tämä reilun vuoden jatkunut miehisessä maailmassa elely on pelottavalla tavalla alkanut vaikuttaa psyykeeni. Silloin kun sitä naisseuraa olisi tarjolla, huomaan kommentoivani ukkoringissä suomalaisten joukkueurheilijoiden suorituksia.

työsuhde on katkolla. Herrakerho päättää asiasta lähipäivinä. En tiedä mitä toivon. Mikä kumautus se olisikaan itsetunnolle, jos työsuhde ei jatkuisi! En uskalla edes ajatella sitä, kuinka syvälle murheeseen vajoaisin.

**

Nyt pakosti jotain positiivista tähän?
Juuh, leikin eilen parturikampaajaa ja siistin koko kauhukolmikon. Isoveljestä tuli hyvä, Pikkusiskosta siedettävä, Isosiskon tukkaan ei oikeastaan saanut kajota.
Minä sitten tykkään pienillä tytöillä sellaisesta ihan lyhyestä polkkatukasta. Se on söötti.
Varsinkin kun kiharakarvat höröttävät korvien tietämillä.

Ja kesähuone alias parveke on siistitty ja otettu käyttöön. Naperot halusivat välttämättä iltapalastaa heti siellä.

Muksuihin on iskenyt korppuhulluus. Kokeilumielessä kuivasin puolikkaan pitkon korpuiksi - ne katosivat heti. Jouduin leipomaan vartavasten pitkoa ja leipää korpuiksi. Suurin osa on jo syöty.
Rouske vain kävi parvekkeella kun kauhukolmikko mässytti iltapalakorppujaan. (arvatkaas onko minullakin korppuja eväänä? Kahvin kanssa!)

Entinen työnantaja soitti. Tarjosi tekstintuotantokeikkaa, vapaaehtoispohjalta.
Minä teen aina.
Mielelläni.

584944.jpg

onko muuten orapihlaja nykyään laiton?