Tässä viikonlopussa ainakin riitti tapahtumia: molempien kimuleiden sosiaalinen elämä on alkanut todenteolla. Isosiskolle soittelevat koulu- ja pihakaverit - on pakko päästä milloin minnekin hihittelemään ja Pikkusisko puolestaan on saanut elämänsä ensimmäisen vapaa-ajanystävän, joka asuu kaikenlisäksi samassa talossa (joskin vain joka toinen viikonloppu, mutta kuitenkin).
Enimmän aikaa tunsin oloni jonglööriksi, kun tasapainoilin erilaisten treffien ja normaalin viikonloppuelämän välimaastossa.
Tapaamiset olivat selvästi typyköille tarpeellisia ja tärkeitä, vaikka Isosisko sunnuntai-illalla murehtikin: "miks kaikilla muilla on hienommat kodit kun meillä ja hauskempia leluja? Mitä mä vien kouluun lelupäivänä kun meillä on vaan tyhmiä leluja?"
Oma vaaleanpunainen huone, simpukkamallinen kännykkä ja pattereilla toimiva karvakoira ovat toivelistan kärkisijoilla, heti oman ponin ja koiran jälkeen. Elävän koiranpennun saa hätätilassa korvata kissalla, kunhan se on tyttökissa ja sillä teetetään pentuja.

Aina huono omatunto:
Jos tasoitan tietä, annan lapselleni kaiken mitä hän keksii pyytää ja kannattelen käsilläni, olen vastuuton curling-vanhempi.
Jos en anna, olen joka tapauksessa kurja vanhempi. Ainakin lapsen mielestä.
Aikuisen järki sanoo, että lapsen toivelista on loputon ja ruoho aina vihreämpää siellä naapurin lastenhuoneessa - mutta pikkutyttö sisälläni haluaisi ihan yhtä kiivaasti vaaleanpunaista prinsessahuonetta ja pattereilla toimivaa karvakoiraa kuin Isosisko itsekin. Varsinkin kun asema ryhmässä on niin suuresti tavarataivaasta riippuvainen.

**

Lukeilla Maria Magdalenan arvoitus: ihan ovela opus, joskin hitusen raskaslukuinen kaikkine sivujuonteineen. Kirjoittaja pohtii, olivatko Jeesus ja Maria Magdaleena naimisissa ja minne kaikkialle maailmaan heidän jälkeläisensä aikoinaan levittäytyivät - ja mikä salaliitto on poistanut kaikki tähän viittaavat kohdat alkuperäisistä evankeliumiteksteistä.
Niiltä osin kun kirjoittaja pohjaa tekstinsä Raamattuun ja senaikaiseen aineistoon, ovat päätelmät jossain määrin järkeenkäyviä - mikä ettei tietyllä tavalla Raamattua lukemalla voisi päätyä samoihin lopputulemiin, joihin Gardnerkin. Painotukset sanoilla jossain määrin ja mikä ettei voisi. 
Kun kirjoittaja lähtee seikkailemaan renessanssimaalausten ihmeelliseen maailmaan ja käyttää niitä todistusaineistonaan, karkaa mopo käsistä: mitä hittiä puolitoistatuhatta vuotta myöhemmin maalatulla taululla voi todistaa ajanlaskumme alun tapahtumista?
Kovin vakuuttava kirja ei ole, mutta onpahan näkökulma aiheeseen kuitenkin.
Mikä ettei ja jossain määrin tietyissä olosuhteissa, kun valo ei ole kovin kirkas eikä mieli kriittisimmillään, voisi tällaisenkin näkemyksen ehkä ottaa huomioon. Totuus lienee jostain fundamentalistisen Raamatuntulkinnan ja tämän tekeleen puolivälistä.
Kovin suurta teologis-eksistentiaalista kriisiä en kuitenkaan lähtisi tämän teoksen perusteella kehittelemään.
Sielulle tekee kuitenkin hyvää välillä lukea muutakin kuin hömpettä. Vastapainona tälle lukeilla Donald E Westlaken Dortmunder-sarjaan kuuluva Turmion tiellä.