höh ja pöh, tänään haluan kiukutella. Oikein kunnolla.
En jaksanut rustata eväitä, joten kävin leipomosta sämpylän ja kahvin mukaan. Höh ja pöh. Kallista, ajan ja energian hukkaa. En tykkää tästä työstä tänään. En. En jaksa nakutella enää yhdenyhtä numeroa, koska niihin ei koskaan tule tolkkua, ei vaikka kuinka rukoilisi ja pyytäisi ihmisiltä selvityksiä. Ja kenen on vika jos jotain sattuu? Mitä järkeä on väsätä tiedotteita joita kukaan ei lue?
HerraHakkaraisen onnenpotkun myötä minusta on alkanut tuntua siltä, että en näe lapsia enää koskaan, emmekä ainakaan yhteisesti. Vaikka tunteja on vain kaksikymmentä viikossa...aina tulee iltakokoukset ja viikonloppukeikat. Ja nakuttelut on kuitenkin käytävä tekemässä.
Hain toista työpaikkaa, höh ja pöh, ihan huvin vuoksi. Ja nyt, höh ja pöh - "sinut on valittu jatkoon", puoli vuotta sitten olisin ollut ikionnellinen. Nyt haluan kiukutella ja jättää vastaamatta mokomaan sähköpostikyselyyn, sillä siitä pääsisi. En tiedä, haluanko sitä paikkaa edes.
Lapset ovat lähdössä viikonlopuksi isovanhempien kanssa leirille. Voi räkä sitäkin sättäystä. Toisaalta odotan aivan täpinöissä viikonloppua, jolloin voisin vain maata ja lukea ja katsoa telkkarista kaiken mahdollisen roskan. Toisaalta tiedän, että jo perjantai-iltana olen ihan puutunut kodin liialliseen hiljaisuuteen. Pelkään että he sairastuvat eivätkä pääse lähtemään. Enkä saakaan olla yksin. Sunnuntaina, kun he tulevat kotiin, minä viiletän töihin. En ehdi kölliä tyttö kummassakin kainalossa kaikessa rauhassa, vaan sählään jossain ihan muualla, ja huomaan ettei minua kukaan oikeastaan edes kaipaa. Enkä edes tiedä, missä välissä saan nekin tunnit pois.
Viranomaistoiminnallekin olen raivoissani: eilen hain Isoveljen koulusta kotiin. Matkan varrella penkillä rönötti ukkeli, vastakorkattu pullo kirkasta edessä, kuola valui suusta ja muita eritteitä muista onkaloista, penkkiä keinutti niin että hyvä kun äijä pysyi penkillä. Tiedän tyypin: lähtee pyöräilemään kännispäissään ja on aika arvaamatonkin. Ei mikään harmiton metsäpubin asiakas vaan ihan ehta päihdehäirikkö, räyhäviinan käyttäjä. Valistuneena kansalaisena menin vinkkaamaan korttelipoliisille asiasta. "No mä käyn jossain välissä kattomassa jos ehdin" (nakutti tietokonetta).
Illemmalla kuulin, että naapurin poika oli tullut aivan hädissään kotiin: äiti täytyy soittaa poliisit, metsässä on kuallu miäs. Sama ukko siellä, sammuneena. Ollut koko nelituntisen, koulureitin varrella, örisemässä, ryypiskelemässä, huutelemassa ties mitä.

Ymmärrän varsin hyvin uhmaikäisiä - tekee mieli heittäytyä maahan ja sätkiä ja karjua punanaamakarjua. Mutta koska olen sivistynyt aikuinen, menen ja kostoksi kaikille ja koko yhteiskunnalle syön eilisestä kokouksesta jääneitä kuivettuneita munkkeja. Niin. Siitäs saatte.