jos keskiviikko on työmielessä mutakuoppa, on torstai taas seesteisempi päivä. Tämä torstai ainakin on erityisen valoisa: sekä työ1 että työ2 ovat ponnistusteni ansiosta saavuttaneet vaatimatonta näkyvyyttä paikallisissa medioissa, joka on paitsi yksi töideni tärkeimmistä päämääristä, myös syvän henkilökohtaisen riemastuksen aihe.

Voisin lietsoa huonoa omatuntoa parin pykälän verran.
Kaksi kolmasosaa lapsistani kärsi eilen illalla oireista, joita alaa melkein liikaa harrastaneena voin pitää vain ja ainoastaan migreeninä. Isosisko ja Isoveli valittivat molemmat huonovointisuutta ja päänsärkyä. Lapset menivät eilen suoraan hoidosta /koulusta isovanhempien luo, jonne kaikenlisäksi tuli vieraita iltaa istumaan. Me hraHakkaraisen kanssa kotiuduimme vasta lastenohjelmien jälkeen.
Tänä aamuna kumpainenkin oli vointiinsa melko tyytyväinen, mutta vaati kuitenkin varmistusta siitä, että äiti (nimenomaan!) tulee hakemaan, jos olo päivän mittaan huononee.
Pikkusisko poti luonnollisesti valtavia sympatiakipuja ("äiti, mun päätä särkee" valitti onnellisesti ylösalas pompahteleva lapsukainen)

Myöhemmin illalla, kun hetken vaikutti siltä että Isosiskolle on tulossa flunssa: "äiti miks mä en oo koskaan kipee? Miks aina vaan Isosisko saa olla sairas? Mä ainakin oon nyt kipee" + mököttävä kuolevan joutsenen ilme. Kylmä kääre piti hänenkin saada otsalle. Kun menin myöhemmin, ennen nukkumaanmenoani vielä kerran kurkistamaan lastenhuoneeseen, oli pikkuepeli simahtanut sänkyynsä, kylmä kääre huolellisesti jalan ympäri käärittynä.

Syytän tästä kaikesta stressiä ja poissaolevaa äitiä. Rumasana kolmannelle sektorille ja iltatöille!
(tiedän kyllä, monet ihmiset tekevät vuorotyötä ja perheet selviytyvät siitä loistavasti. Mutta sallittakoon rutinat tällaisessa vaihettumisvaiheessa, varsikinkin kun iltamenoja on tullut huomattavasti odotettua enemmän)

Pikkusisko näki yöllä painajaisia. Unikärpäsiä kuulemma. Sanoin yöllä, että älä huoli, otan ne nyt pois ja voit nukkua.
Aamulla kimuli tuli huulet tötteröllä kysymään: "äiti mihin sä laitoit ne unikärpäset?"
En ollut ihan varma siitä, mikä olisi oikea vastaus, mutta tuurilla yritin: "ööh, heitin ne ulos ikkunasta?"
Vastaus oli ilmeisesti tyydyttävä.

Mitä eroa on muuten tavoitteella ja päämäärällä? Pohtii hän joka tekee anomuksia.
Tavoitteeni on syödä? Päämääräni on saada vatsa täyteen?