hei-hei Hanskamies! Sain taas riemastuttavaa päiväkahviseuraa hanskamiehestä, joka pistäytyi kertomassa joulupukkikeikkailunsa kohokohdat, neuvottelemassa Piällysmiähen kanssa tulevista projekteista ja tekemässä pakolliset hanskamallinnukset ja puulaakiliigatorjunnat. Kyllä meinasi kahvi hulahtaa henkitorveen kun setä toreissaan teki parit demonstraatiot tuossa keskilattialla. Parkkimittari raksutti jo yliaikaa, kun hanskamies vielä kerran palasi ovensuusta takaisin kertomaan vielä yhden jutun "näin meidän kesken".

**

Yöt ovat repaleisia. Unettomuus vaivaa. Sekä minua että lapsia.
Nukahdan illalla vaivatta, putoan raskaaseen hyvään uneen. Näin unta että näin unta, silmät olivat painavat enkä halunnut herätä. Jostain unen ja unen läpi tajusin, että tänään on arkipäivä, ei vapaata. Ja sitten alkoivat lasten heräilyt, yölliset sudentunnit pakottavat mietiskelemään. Isosisko pelkää että heiluva hammas irtoaa keskellä yötä. On hiki. On vilu.
Itse komusin lastenhuoneeseen ja takaisin, torkahtelin levottomasti ja näin unta kukkasista. Kun heräsin mennäkseni taas lastenhuoneeseen, näytti siltä että kukkaset tulevat suoraan kasvoihini kiinni. Uni löysi Isosiskon vasta kun oli nostettu patja lattialle ja vähän raotettu ikkunaa. Loppuyön nukuin itse levottomasti, pätkäisesti, tietoisena siitä että aamulla on noustava ja jaksettava taas rynnätä uuteen päivään.

Unettomuus on pelottavaa. Pelkään sitä etten jaksa päivisin, että väsyn liikaa.
Silti huomaan että toleranssini on kasvanut. Ennen nukuin kymmenenkin tuntia yössä ja olin silti väsynyt. Niin uninen, että pilkin koulussa tai myöhemmin yliopistolla. Parhaimmillaan saatoin ottaa vielä pienet päivänokosetkin.
Jotain unessani on kuitenkin muuttunut. Unettomuus on henkisesti rasittavaa, vaikka onneksi vielä vain kausittaista. Silti menen nukkumaan myöhemmin kuin koskaan ennen, herään aamulla ja selviän päivästä mallikkaasti. Joskus illansuussa vasta iskee väsymys, eikä silloinkaan liian pahana. Päivisin en pysty nukkumaan kuin korkeintaan poikkeustilanteissa, hyvin harvoin.
Kun lapset olivat aivan pieniä ja yöt hankalia, harrastimme aamuisin vuoronukuntaa. Toinen nousi aamuaikaisella kehittelemään aamupalaa ja leikittämään aamukukkujia, ja tunnin-puolentoista kuluttua vaihdoimme vuoroja. Enää ei onnistu sekään: kun kerran olen aamulla silmäni avannut, en enää tahdo saada uudelleen unta.

Isoveli on aina ollut vähäuninen. Isosisko on ollut sudentuntien valvoja.
Miksi minun on vaikea vieläkään hyväksyä sitä? Vaikka itse olen huono nukkumisessa? Miksi lapsien pitäisi olla minua parempia siinä?
Koska he ovat huonounisia silloin kun minä haluaisin olla hyväuninen, silloin kun on se yö, jolloin todella nukkuisin.

**