niin pienestä on ihmisen onni kiinni. Pienistä, ihan oikeasti.
Pienten asioiden onni saa sydämen laulamaan ja panee jalat juoksemaan räntäsateessakin. Koska hyvä mieli on saatava purettua johonkin.

**

Muuttopurku verstaalla jatkuu. Ottaa päähän: asettelenpa asiat mihin tahansa ja miten tahansa, kiitää Piällysmiäs hetken päästä paikalle ja siirtää jotain. Tämän tyypin kanssa ei selvästikään kannata lyödä hynttyitä yhteen - perheriita puhkeaisi jo ennen kuin yhteenlyöttäytyminen olisi alkanut. Nyt tyydyn kirskuttelemaan hampaitani (ja natisemaan täällä) (ja kotona) ja yritän keksiä jotain järkevää tekemistä. Muutenkin olen vähän suivaantunut armaaseen esimieheeni. Koen että eilisessä herrakerhon kokouksessa jäin hankalaan välikäteen. Ja kuten aina herrakerholaisten kanssa: tilanne on tasapainoilua. Osa herroista on varsin hyviä tyyppejä, joiden kanssa tulee heitettyä huulta ja joskus juteltuakin ihan oikeasti. Ja sitten toisaalta olen siinäkin välikädessä: he ovat kuitenkin työnantajiani ja viime kädessä myös esimiehiäni. Eilen jouduin aivan kylmiltäni tasapainoilutilanteeseen, ensin kokouksessa ja sitten vielä epävirallisesti. Pistää pohtimaan: mikä on asemani tässä yhteisössä? Kohta 8 kk tässä puljussa takana ja silti tunnen oloni tietyissä tilanteissa aivan tulokkaaksi. Ikään kuin olisin jonkinlainen siivousmopin jatke jossain suunnattoman salaisessa operaatiossa, jossa tiedokseni annetaan juuri ja juuri sen lattialaatan koordinaatit, jotka pitäisi mopata. Yhtään enempää ei sanota.
Ja toisena hetkenä taas, jos yritän itseäni jäävätä ihan muotoseikkojen takia, onkin mielipiteeni kultaakin kalliimpi.
Voi mieslogiikka!

**

Turhaa natinaa, oikeastaan.
Täytyy kaivaa maalivahtihanskamiehen paperit esiin..."waiting for Godot"