se tuikitärkeä projektihakemus on saatu reilaan ja maailmalle. Nyt voi vain odottaa.
...ja nuolla postimerkkejä, sillä markkinointi alkoi heti. (tai oikeastaan jo eilen)

**

Kotona eilen sitä tavallista: lapsia ja ruuanlaittoa. Illansuussa jalkapallokimulit.

Lapsilla tänään Unicef-kävelyä:

Me tahdomme lapsille sopivan maailman, sillä lapsille sopiva maailma on kaikille sopiva maailma. Aikuiset ja lapset toimivat yhdessä rauhan ja välittämisen puolesta. On tärkeää, että lapset saavat osallistua päätöksentekoon ja heidän mielipiteitään myös kuunnellaan.

Me lupaamme, että aikuisina me puolustamme lasten oikeuksia samalla innolla kuin nyt lapsina! Lupaamme olla reiluja toisiamme kohtaan ja ratkaista riidat keskustelemalla. Lupaamme suhtautua hyväksyvästi toistemme erilaisuuteen ja kunnioittaa sitä.


Me emme ole ongelma vaan ratkaisu! Me emme ole menoerä vaan sijoitus!
Me emme ole vain nuoria ihmisiä; me olemme maailman kansalaisia. Yhdessä haluamme tehdä tästä maailmasta paremman paikan elää.

-Ote Lasten julistuksesta YK:n lastenasiain erityisistunnossa 2002

Kunpa itsekin aina muistaisin!
Kun viidennen kerran viidentoista minuutin sisään nousee sohvalta jonne juuri on kaivautunut nauttimaan kirjasta, josta viidennen kerran viidentoista minuutin sisällä alkaa etsiä sitä kohtaa johon juuri viimeksi jäi, ja joutuukin laapustamaan lastenhuoneeseen ratkaisemaan jotain ylitsepääsemätöntä ongelmaa, katsomaan paperille huterasti raapustettuja viivoja tai etsimään kadonnutta sukkaa /kynää /lelua /kirjaa tahtovat nuo elämän ylevät tosiasiat unohtua.
Onni on tietoinen tila. Mutta helkatan vaikeata saavuttaa, kun tekisi mieli (epäkypsästi) asettaa oma mukavuudenhalu yleisen onnen edelle.

"me emme ole ongelma vaan ratkaisu!"
siinä mietettä tälle päivälle