kaikenlaista tapahtuu meille.
Menin eilen pyöräkauppaan ostamaan Isosiskon pyörään uusia sisärenkaita ja paikkasarjaa oman pyörän huoltoon. Ostinkin Isoveljelle isomman pyörän. Enkä muistanut koko paikkasarjaa.
Pikkusisko sai kaupassa valtaisan hepulin - hän näki aivan iiiiihanan vaaleanpunaisen nallepuhpyörän, jonka hän kuulemma "tarvitsi" aivan välttämättä. Hepuli jatkui kaupan ulkopuolelle, koko matkan mäkeä alas isoisovanhempien pihalle, taukosi siksi aikaa kun hän roikkui omenapuussa ja jatkui rappusilla istuessa. Mamman välipalan, kotimatkan, iltapesun ja iltapalan verran oli siunattua hiljaisuutta ja siinä vaiheessa kun isot nukahtivat, Pikkusiskon hepuli alkoi uudestaan. Oma nallepuhpyörä on ihan pakko saada - jookos äiti? Pikkusiskossa yhdistyy hampaita kiristyttävällä tavalla Isosiskon itsepintaisen jääräpäinen itsepäisyys Isoveljen hymykuoppaisen suostuttelevaan ja retorisesti notkeaan itsepintaisuuteen. Pidin sylissä, lohdutin ja puhuin kuin ruuneperi. Typykkä rauhoittui vasta, kun lupasin karkoittaa kalan (?!) sängystä sillä aikaa kun hän käy vielä vessassa. Nukahtamista ei sittenkään häirinnyt niin paljoa polkupyörän tarve kuin peiton alle piiloutunut kala. Totisesti oli vaikea olla kurkistamatta oikeasti peiton alle.
Pyöriä on huollatettu isovanhemilla oikein urakalla: Isosiskon isomman pyörän renkaita on tutkailtu, Nopeahuolen sisäkumi paikattu ja Isosiskon pikkupyörään asennettu taas apparit ja pyörä siirretty Pikkusiskon hallintaan. Isoveli kaahaili uutuudellaan tyytyväisenä, kävi vähän kylilläkin kääntymässä. Pikkusisko istui jännittyneenä äkkirykäisyllä omistukseensa siirtyneen pyörän satulassa ja tuijotti jalkojaan (sandaalit väärissä jaloissa, totta kai): liikahda jo!

Aamulla koko kauhukolmikko leikki hirviöitä - eilen lainattiin Kotihirviöiden perhekirja. Isoveli oli Hunnintendo, Isosisko oli joku Muotimaija ja Pikkusisko oli Kalstio - mikä sitten lieneekään. Ainakin se murisi. Olennaisena osana hirviöleikkiä kauhukolmikko ryömi sängyssämme pussilakanan sisällä, kunnes peitto oli myttääntynyt. Mönkiminen loppui, kun Isoveli eksyi lakanaan niin pahasti, ettei enää löytänyt tietä ulos.

Päivällä ennen päivälepoa keikkaili eteisessä bändi. Soittimina bändillä oli sängyistä ryöstetyt tyynyt. Yksi tyyny oli jakkaran päällä rumpuna, toista soitettiin kuin haitaria ja kolmannella ratsastettiin kuin hevosella. Soittajat vuorottelivat tehtävissään, katselivat itseään eteisen isosta peilistä ja nauraa kekottivat makeasti. Toisessa versiossa Pikkusisko esitti kummitusta ja isot lauloivat taustalla kummituslaulua: "auuuu".

Työkkäri "osoitti minut kyseiseen työpaikkaan" eli vuodeksi on pesti nyt. Muuten hyvä, mutta harmittaa olla vieläkin työkkärin talutushihnassa. Huomenna lähden kehittämispäiville herrakerhon kanssa. En tiedä, olenko intervallitreenannut maksaani riittävästi. Yritän kovasti olla ajattelematta sitä. Ja herrakerhoa.

Voiko olla suurempaa onnea?