pienintäni lähes hysteerisesti kaikilta taudeilta suojelleena äitinä ei ollut kovinkaan helppoa kääntää kelkkaansa: urhoollisesti lähdimme kyläilemään tartunnan toivossa. Silloin kun Pikkusisko kotiutui sairaalasta, piti omahoitaja melkoiset palopuheet keskoslasten infektioherkkyydestä. Alussa vain terveet olivat tervetulleita - hekin käsidesin kautta. Isot oppivat desaamisen nopeasti ja pitivät tarkkaa vahtia, ettei kukaan likakäpälä lähestynyt meidän vauvaa.

Ja kyllähän Pikkusisko ensimmäisenä vuotenaan sairasteli: enemmän kuin äidiltään vasta-aineita imenyt lapsukainen - mutta ei onneksi koskaan kovin vakavasti. (silti liki jokainen vaiva vei meidät terveyskeskuksesta keskussairaalan lastenpolille jonottamaan). Joka kerran kun lähdimme johonkin, tunsin suunnatonta huonoa omatuntoa siitä, että vien tämän lapsen, jonka pelastamiseen on käytetty isollinen kasallinen yhteiskunnan verovaroja, saamaan kammottavia tartuntatauteja ja kuluttamaan niitä varoja lisää. Ei ole mielekästä potea omantunnonvaivoja siitä, että käy lähikaupassa hakemassa pari litraa maitoa, mutta sellainen on äiti-ihmisen luonne, minkäs sille mahtaa.

Silloin kun hän sairasteli, podin huonoa omatuntoa (syyllisyyttäkin) siitä, että taas joudun altistamaan hänet kaiken maailman piikityksille ja lääkityksille. Vielä sairaala-aikanaan Pikkusisko sai vaikean (vakavankin?) infektion, joka iski häneen hyvin rajusti. Hänelle annettiin suoraan suoneen isoja annoksia kahta eri antibioottia, monta kertaa päivässä. Samaan aikaan tiedotusvälineissä käsiteltiin laajasti antibioottien haitallisuutta elimistölle - sitä miten pitkään kestää ennen kuin normaalifloora palautuu, ja miten antibiootteja pitäisi käyttää harkiten, vain erittäin hyvästä syystä.
Lähes jokaisella lastenpolille päättyneellä reissulla hänet röntgenkuvattiin. Viikko sitten oli lehdessä juttua siitä, miten haitallisia röntgensäteet ovat, erityisesti pienille lapsille, ja miten kaikin voimin pitäisi välttää lasten altistumista niille.
ja nyt minä olen tietoisesti ja vakain tuumin altistamassa tätä lasta sairaudelle!

**

joitakin ihmisiä vaivaa suunnaton julkisuuden ja kuuluisuuden hinku. (onko tämä blogi sitten mikään potentiaalinen kuuluisuuden kenttä, sitä voi pohtia)
Mutta niinpä vain on että tuo naapurin suuri sovinistilierokin pomppaa nöyrästi, kun Pikkusisko virnistää keijukaismaisesti ja vaatii: "kaloja, ruokaa"
toivottavasti eivät kuole ähkyyn - me emme ota vastuullemme uuden ja isomman akvaarion + kalojen hankkimisesta mahdollisesti syntyviä perhekiistoja.