jahas, täällä kyyköttelen ja harjoittelen työssäkäymistä - on se vaan kumma että ison ihmisen täytyy sellaista harjoitella. Eikö sille voitaisi keksiä joku tyylikkäämpi ja kannustavampi nimitys? (tai ehkä kaipaan harjoitusta - ei kai kukaan oikea työssäkävijä ensimmäisenä aamulla hoida henkilökohtaisia asioitaan??)
Kuten tavallista, elämäni käänteet sujuvat aina kevyen farssin tahdissa. Olen tässä puljussa nyt kolmatta päivää: ensimmäisenä ei ollut työtilaa, mutta kone oli. Kone josta puuttuivat kaikki ohjelmat. Toisena päivänä löytyi pöydänkulma työtilaksi, mutta ei ollut konetta - se oli ohjelmistettavana. Tänään on jo kone ja työtilakin, mutta avain jolla piti pääsemän sisään, olikin susi - eikä ketään vastuullista ollut tänään tänne tulossa. Soittokierros, ja oven käväisi tuulispäänä avaamassa muualla kaivattu uusi työkaveri. Josko nyt sitten vähän normaalimmissa merkeissä jo.
Sisälläni kuhisee ja kiehuu: työhaastattelu taas tiedossa, suunnilleen viikon päästä. Pari viikkoa pitäisi pitää hyvää hypeä yllä, sitten selvinnee... Senkin takia on vaikea suhtautua tähän harjoittelunaloittamiseen - jospa kuitenkin aloitan hetken päästä jossain muualla?

Katsaus hakulausekkeisiin toi taas muistoja mieleen - ihan niin kuin ei niitä muutenkin tulisi tulvimalla tässä vaiheessa vuotta. "Nuppupeitto"
Pikkusiskokin sai elämänsä ensimmäisinä päivinä lahjaksi nuppupeiton. Nuppupeittoa keskoloille (ehkä muillekin?) lahjoittaa nuppupeittoyhdistys. Nuppupeitto on pikkuriikkinen tilkkupeitto, ehkä kolmisenkymmentä senttiä kanttiinsa. Pikkusiskon nuppupeitto on vaaleanvihreä. Toisella puolella on tilkkuja ja keskellä sympaattinen nalle, toinen puoli on lämmintä flanellikangasta, jonka kuvioina kirmaavat iloisenkirjavat kissat. Koko typykkä mahtui kippuralla nuppupeittonsa alle torkkuilemaan, uneksumaan. Ensimmäistä kertaa sylissäni hän oli nuppupeittonsa sisällä. Vielä tänä syksynä se on ollut hänen sängyssään päänalusena.
Kiitos tuntemattomalle peitontekijälle - pienellä asialla on ollut suuri merkitys!
Katselimme eilen lasten kanssa Pikkusiskon ensikuvia. Isoveli sanoi: "näistä tulee niin hyvä olo, kun se on niin pieni ja suloinen"
Kuvissa hänen siskonsa on ruskea, laiha, sikiönkatseinen. Toisinaan hengityskoneessa, toisinaan ilman, kanyyli päässä, käsivarressa, valvontajohtojen jatkeena. Silti hän on niin oma itsensä, se tuttu ja rakas. 

Ja nyt työn pariin!