olen yrittänyt eksistentiaalituskissani arvioida päivittäistä kasviskulutustani: epäilen etten millään saa sitä pakollista ja suositeltavaa puolta kiloa täyteen.
Tämän kiinnostavan artikkelin jäljiltä päädyin tutustumaan pakastekasviksiin, totesin että en mahdu raamiin millään. ("pakasteita enintään joka kolmannella aterialla"!) Höh, minä syön pakastemarjoja aamulla ja illalla, ja päivällisellä vetelen pakastekasviksia pikapaistettuna, se on jo kolmella aterialla päivässä.
No, sieltä puolestani päädyin kasvistestiin, jonka mukaan rouhin muka melkein kilon verran pupunruokaa päivässä.  Minäkö muka söisin niin paljon viherruokaa?
Voisiko tosiaan olla mahdollista, että olisin jossain välissä melkein huomaamattani pystynyt korjaamaan ruokatottumuksiani niin paljon?
Tiedän, että olen muuttunut, ja ruokatottumukseni ovat muuttuneet - mutta niin paljon? Kun mielestäni syön "ihan niin kuin ennenkin"
Onko ihmisen muisti tosissaan niin lyhyt?

*

Olen aamun mittaan muiden töiden sivussa selvitellyt muutaman viikon päähän tulevaa työkeikkaa, jonne tarvitaan myös lapsityövoimaa.
Lupasin työmaalle itseni lisäksi myös kauhukolmikon, ja lisäksi tarvittiin vielä toinen aikuistyöläinen.
Pohdiskelin asiaa jo aiemmin kotona täpinöissään olevan lapsilauman kanssa, he ehdottivat: "entä jos se Hanskamies lähtis mukaan?"
Minä totesin, että siitä vaan, mutta silloin me emme kyllä lähde.
Päivää myöhemmin Pikkusisko kysyi viattomasti: "no, päästäänkö me, ja tuleeko se Hanskamies"
Isosisko siihen nopeasti: "Shh, eksä muista. Jos se lähtee, me ei lähdetä. Ja mä ainakin haluan!"

Tämän aamun lopputulema on lapsille mieluisa: pääsevät työvoimaksi - ja itselleni ei aivan niin mieluisa. Sain työparikseni - en nyt sentään Hanskamiestä - mutta melkein yhtä toivottoman vaihtoehdon.
No, kaikkien kanssa ei vaan voi tulla parhaaksi ystäväksi.

*

Eilen pidettiin verstaalla sen historian varmaan ensimmäinen toimistopalaveri. Ja lähitulevaisuudessa on luvassa kehityskeskustelua ja uutta työnjakoa.
Tivasin UPM:lta jo valmiiksi, onko työasenteessani jotain korjaamisen varaa.
(no on, kai minä nyt sen tiedän. Ei blogia kuulu kirjoittaa työaikaan, noin niinkuin lähtökohtaisesti)
Olen tehnyt viime päivien hommat aivan raivoisan nopeasti ja huolellisesti. Ihan kaiken varalta.