Vintti haastoi pohtimaan säästämistä. Onko hänen ohjeisiinsa mitään lisättävää, mitä edes säästäminen on?

Tällä hetkellä olemme ilmeisesti hraHakkaraisen kanssa keskituloisia, joskaan kummankaan meidän tulot eivät yllä suomalaisen keskiansion tasolle - ja tulevana syksynä molempien tuloissa tapahtuu notkahdus. Mutta noin laskennallisesti, kun mittariksi otetaan vaikkapa lasten päivähoitomaksut, olemme siis keski- tai jopa hyvätuloisia.
Ja olemmekin.
Pystyn laittamaan rahaa sivuun sekä eläkerahastoon että muuhun rahastoon ja auttamaan osaltani vähäosaisempia säännöllisesti.
Mikä ei silti tarkoita sitä, että voisin käyttää rahaa holtittomasti tai edes vapaasti.

Minun tapani säästää?
Minä vastaan talouden ruokinnasta, säästö tulee siis ruokahankinnoista.
Käyn kaupassa niin harvoin kuin mahdollista, yritän ostaa koko viikon tavarat kertarykäisyllä. Se vaatii suunnittelua, suunnittelua ja suunnittelua.
Pohdin etukäteen syömiset ja juomiset, yritän ennakoida viikon erikois- ja harrastuspäivät ja niiden vaatimukset viikon ruokalistailuun.
Teen itse sen minkä osaan, jaksan ja ehdin. Leivon mielelläni.
Toisinaan säästän mieluummin aikaa: puolivalmisteet ovat kovassa kurssissa.
Toisinaan säästän tilaa: maksani mieluummin kilohinnassa vähän ylimääräistä vaikkapa siitä, että kauppa varastoi mansikat puolestani. Vaikka ehkä itsepoimien ja säilöen saisin halvemmalla: mutta joutuisin hankkimaan isomman pakastimen, jota varten tarvitsisin isomman keittiön, jota varten tarvitsisimme isomman asunnon.

Hintoja vertailen: tuijotan kilo-, litra- ja metrihintoja - mietin kannattaako ottaa mieluummin isompi annos korkeammalla kilohinnalla vaiko kaksi pienempää: tilakysymys, ja ahneuskin tulee vastaan. Tuleeko helposti syötyä enemmän jos kaapissa on kaksi pientä pakettia vaiko yksi iso? Vai riittäisikö käytettäväksi ehkä vain yksi pieni?

Eväät - tietysti: mieluummin mukaan eväät, jos se vain on mahdollista. Toisinaan on pakko turvautua läheisen pullapuodin antiin. Se näkyy nopeasti kukkarossa ja vyötärölläkin. Toimistotyössä evääksi riittää vähempikin.

Satsaan laatuun aina kun voin - kai sekin on säästöä. Että ostaa hyvälaatuista ja silmää miellyttävää, pitkäikäistä mieluummin kuin kertakäyttöistä.
Pesukone nyt esimerkiksi: samoilla ominaisuuksilla olisi varmasti saanut koneen liki puolella siitä, jonka nyt maksoimme. Mutta haluan uskoa myyjää siinä, että juuri tässä masiinassa on keskimääräistä pitkäikäisempi koneisto. Säästöä on sekin.
Lasten kengistä maksan mieluummin vähän enemmän - vaatteita taas löytää kirppikseltäkin.

Joukkoliikenne säästää ympäristöä ja kai rahaakin.
Kirjasto on köyhän suurin ilo - taas säästyy tilaa kun kotiin ei tarvita metrikaupalla uusia kirjahyllyjä, ja rahaakin kun kaikkia uutuuksia ei tarvitse ostaa itselle.

Ehkä säästäminen, säästäväisyys, järkevästi eläminen on helpompaa nyt, kun on oikeasti siihen mahdollisuus. Joskus vuonna x, ei niin kovin kauan sitten, kun sinnittelimme milloin työttömyysrahoilla, milloin tutkija-apurahoilla ja toisinaan liki rahattominakin, oli säästäminenkin erilaista.
Kun oli pakko säästää. Oli pakko tehdä valintoja, jotka eivät edes olleet todellisia valintoja - se oli kuristavaa.
Uskon vararahastoon - sellainen on aina oltava. Jemmatili, jonne hyvinä päivinä laitetaan sivuun sen verran kuin aina pystyy, ja josta huonoina aikoina tai poikkeuspäivinä käydään lainaamassa sen mitä tarvitaan. Silloin entisinä aikoina jemmatilillä oli rahaa vain hitunen, mutta siitäkin tuli turvallisuuden tunne: ei putoa aivan tyhjilleen.
Olemme molemmat oravia: kummallakin meillä on erilaisia puskurirahastoja ja jemmatilejä, kuin pieniä kätköpaikkoja oravalla syysaikaan. Ja tietysti minulla on pakollinen kolikkopurkki hyllynnurkalla, se johon eurot ja sitä pienemmät kolikot päätyvät.
Käteistä käytän vähän: on helpompi ostaa viikon ruokaostokset pankkikortilla. Jos kukkarossa on käteistä, se kuluu helposti johonkin vähemmän välttämättömään.

Ajatus jäi kesken: hraH tupsahti verstaalle. (ooh!)

 

...ja nyt tää lähtee kauppaan huolehtimaan tulevan viikonlopun turnajaisannista. Säästäväisesti tottakai.