Tiedättekö sen tunteen kun pieniä arkisia vastoinkäymisiä tulee melkein liikaa ja tekee mieli istahtaa rappusille, hieroa essunkulmalla silmiään ja itkeä oikein sydämensä kyllyydestä?
Vaikkei ole essua eikä edes rappusia.

Kertakaikkiaan vain tulee sellainen olo, että nyt *ping* ei enää yhden yhtä pikkuharmia lisää!
Viime kädessä on vaikea sanoa, johtuuko pingahdus siitä, että kissa oksentaa noin kymmenennen kerran viikon sisään ja paljaat varpaat litsahtavat ällöttävästi eritteeseen, vaiko siitä että Isosiskon poskissa on tuntematonta ärhäkännäköistä ihottumaa. Tai kukaties liikaa onkin se, että Pikkusisko vitisee jotain heti herättyään, itse ei saa siitä selvää ja alkaa epäillä oman kuulonsa huonontumista. Yksi syyllinen on ainakin pyykkikori ja pesukone joka yrittää urheasti suoriutua ylimääräisistä, erinäisten pikkuharmien aiheuttamista aivan valtavista pyykkimääristä.
Tai sitten syynä on sade. Ja se että on pakko laittaa pitkäthousut jalkaan ja jalkoja alkaa ahdistaa ja sukat puristavat päätä, eikun jalkaa. Tietysti eväsleipäkin putoaa väärinpuolin kissankarvaiselle lattialle, se nyt on selvä.
Joka tapauksessa ja kertakaikkiaan tulee näitä hetkiä, jolloin arkiset pikkuharmit ovat melkein liikaa, tekisi mieli itkeä täyttä kurkkua - ja sitten! Ei pääse edes kunnolla alamielialaan kiinni.

Ei saa aikaan kunnon bluesia vaikka kuinka yrittäisi. Mikä tarkoittaa sitä, ettei ole kunnon syytä nakostella lohturuokaa sohvannurkassa ja katsoa tyhjänpäiväisiä telkkariohjelmia.
On se nyt yksi pirskules!