työ ei kutsu, kutsumukseni on kateissa tyystin.

Kykyni selättää Hawkingin Ajan lyhyempi historia ymmärtämättä edes puolia on ilmeisesti kihahtanut hattuuni. Laahasin ahterini eilen kirjastoon ja lainasin (vihdoin ja viimein) Richard Dawkinsin Jumalharhan. Olen sen lukemista suunnitellut jo varmaan vuoden ellen kahden päivät.
Olen ilmeisen oppimaton, naiivi tai muuten vain tyhmä, mutta en ymmärrä kirjan perusideaa.
Miksi hiiskatissa (tai muu valinnainen ruma sana) pitää teologista asiaa lähestyä luonnontieteellisestä näkökulmasta?
En minäkään muinoisina kieli- ja kirjallisuustieteellisinä vuosinani lähestynyt tutkimuskohteitani matemaattisella taikka lääketieteellisellä näkökulmalla. Vaikka poikkitieteellisyys nyt muotia onkin. Filosofisen, historiallisen tai psykologisen näkökulman vielä jotenkin pystyisin ymmärtämään.
Ja koska en käsitä nimenomaan tätä asiaa, näkökulman valintaa, tunnen oloni tyhmäksi. Miksi ihmeessä moisen eepoksen pitäisi minut vakuuttaa? Puhumattakaan Dawkinsin ilmeisen ylimielisestä asenteesta.
(minullahan ei ole ennakkoasennetta!) (ei ainakaan kovin vahvaa) (tai ainakaan en myönnä sitä)
No, olen yhtä päättäväinen kuin Hawkingin kanssa. Luen, ymmärsin tahi en.
Samaa mieltä en lupaa olla (no hyvä on, minulla on ennakkoasenne!) 
Fundamentalistisuus on aina ja poikkeuksetta vaarallinen asenne.
Vaikka Dawkins - luonnollisesti ja omien sanojensa mukaaan - ei fundamentalisti olekaan.
Palaan Dawkinsiin vielä, kunhan saan eepoksen luettua. Ja varmaan myös muista näkökulmista, myös McGrath on jo kirjastosta varattuna.

Olen jo aikaisemmin lukenut Robertsonin Kirjeitä tohtorin Dawkinsille, ja muistan pitäneeni siitä. Taidan toimia jotenkin käänteisessä järjestyksessä?

*

Kotioloissa ei mainittavaa. Paitsi että Pikkusisko osoitti osaavansa kirjoittaa. Hän päätti kirjoittaa Muumi-sadun, otti esiin kynän ja paperia ja istuutui ponnekkaasti keittiönpöydän ääreen kun olin ruuanlaittopuuhissa. Korva osaa jo palastella sanan osiin ja tuottaa sen paperille, luottamus omiin kykyihin vielä puuttuu.
"Hei. minä. olen. muumi. ja. niisku. hei. minä. pappa. ja. mamma. eräänä. aamuna. muumi. heräsi. alakerrasta." (kuuluvaan kolinaan, oli tarinan jatko)
Autoin typykkää oikeastaan vain kaksoiskonsonanteissa ja -vokaaleissa, muutoin hän kuuli itse oikeat äänteet paikoilleen: äänne kerrallaan, katsellaan minulta vahvistusta hakien etenimme tarinan huippukohtaan - sinne alakertaan, missä keskittymiskyky herpaantui. Vokaalialkuiset sanat ovat selvästi helpompia kuulla ja tuottaa.
Luulen että typykällä on jouluun mennessä tekninen luku- ja /tai kirjoitustaito.