eilen illansuussa oli Pikkusiskon päiväkodilla NuoriSuomi-henkinen temppurata korvaamassa päiväkodin kevätjuhlaa. Ihan hauskoja tehtäviä, jos kohta ahdistunkin moisesta laumasieluilusta.

Aivan erityisesti sain kylmiä väreitä yhden ryhmän miesvetäjästä. Tämä päiväkotisetä on sellainen kaikkien päiväkotisetäparodioiden ilmentymä, pyöreärillinen pitkätukkainen kevythippi, pehmomies parhaasta päästä.
Aamuisin Pikkusiskon ryhmä on tovin verran yhteistiloissa tämän päiväkotisedän ryhmän kanssa, setä tulee aamuisin oikein läpälässyttämällä toivottelemaan: "noniiiih, huomenta Pikkusiskooooh! vielä pikkuset haliliiniit äityliinille niiih, ihanaa! noniiih!"
Jos ei aamu ole siihen mennessä pilalla, niin sen jälkeen kyllä.

No, ryhmäliikuntapäivässä päiväkotisetä oli sokkokävelyradan ohjaaja: "tässä meillä on tällainen luottamuskävelyrata, niiih. siinä voi sitten äitykän tai isin turvallisesta kädestä pitää kiinniiih ja turvallisesti kävellään ja tunnetaan sitä luottamusta, niiih"
Inhoan ihmisiä, jotka lässyttävät lapsille.
Inhoan ihmisiä jotka käyttävät ällöttäviä pehmohellittelynimiä.
Inhoan ihmisiä jotka käyttävät sellaisia sanoja kuin luottamuskävelyrata. Tulee mieleen joku helkutin ryhmäterapiasessio.
Minä mikään äitykkä ole! * (enkä myöskään äippä, mamma taikka äitiliini)
Ja minä mitään käskystä haliloi lapsiani. * Ja tahalteen kävelytän kyllä puuta päin luottamuskävelyradalla. Ihan varppina!

Onneksi meillä on kokemusta myös ihan normaaleista päiväkotisedistä, ihanasta Vanja-sedästä joka soitti räväkästi kitaraa ja sai lapset tanssimaan ja jonka parta oli "raahee" ja reippaasta nuoresta kaverista Pikkusiskon viimevuotisessa ryhmässä.
Arvostan aitoja ihmisiä.

Nyt kun silmäilen kirjoitustani, huomaan samalla ratkaisevani - tai ainakin pääseväni lähemmäksi - minua pitkään vaivannutta Haastetta.
Isosisko nimittäin vastustaa käytännöllisesti katsoen kaikkea kouluun liittyvää.
Hän mitään tee.* Ainakaan käskystä.
Kun piti lukea vartti päivässä että sai värittää lukutoukasta yhden palkin, lakkasi typykkä kokonaan lukemasta.
Kun pitäisi laskea matikan tehtäviä, voi vastausriville aivan mainiosti kirjoittaa ensin isosti ja mustasti: "en tiädä!", ja sitten kilttinä tyttönä korjata tilalle oikean vastauksen.
Kehen lienee typykkä tullut hiljaisessa kapinoinnissaan?
Väärällä tavalla annetut tekopirteän hassunhauskat tehtävät nostattavat vain angstia, eivät motivaatiota.

 

* huomaatteko kuinka hienosti käyttelen aggressiivia!