...nakuttelua, nakuttelua, nakuttelua. Toiveissa että tänään pääsen jo eteenpäin, tekemään sitä varsinaista osiota. Kaikki tähän mennessä on vain ollut esivalmistelua.

Illalla edessä herrakerho. *syvä huokaus*

**

Lasten liekoja on viime päivinä vähän löysätty. Viikko sitten hraHakkarainen oli kokouksessa ja minun piti mennä avaamaan ovi jalkapallopojille. Isosisko oli kipeänä. Lykkäsin Peppi dvd:n pyörimään ja jätin koko kauhukolmikon jähmettyneeseen asentoon sohvalle.
Siinä ne olivat vielä kun palasin. Elämäänsä tyytyväisinä.

Viime perjantaina meillä oli saunavuoro. Isosisko oli edelleen kipeänä, ja Isoveli muuten vain haluton saunomaan. Yhteisymmärryksessä hraHakkaraisen kanssa toistimme dvd-manööverin ja pyyhälsimme kahdestaan saunaan.
Kauhukolmikko istui jähmettyneenä sohvassa kun palasimme puhtaina. Jotain iloa siitäkin, että telkkari ja dvd:t ovat harvinaista herkkua - ne jähmettyvät tehokkaasti tarvittaessa myös eduskunnan välikyselykeskustelun esivalmistelun tai hätätilassa luultavasti myös virityskuvan ääreen! Olen nänhyt sen omalla silmällä!
Jokaikinen meni mukisematta kotisuihkuun.

Eilen kävin kokoustamassa jalkapallopoikien vanhempien kanssa (taas!), tällä kertaa en jähmetyttänyt naperoita sohvaan: Isoveli lähti palloilemaan, Isosisko jäi kotiin kuuntelemaan jotain lukuisista äänikirjoistaan ja Pikkusisko päätyi mummin luo.
Jostain omituisesta syystä en aivan luota Pikkusiskon kykyyn olla kotioloissa valvomattomassa tilassa, ja /tai kahdestaan Isosiskon kanssa. (ja huolimatta siitä, mitä jo olen ehtinyt tehdä, vastustan suuresti televisiota lapsenvahtina!) Se tenava kun ehtii valvotuissakin olosuhteissa keksiä yhtä sun toista.
Mielen pohjalla kangastelee kuitenkin orastava Vapaus: vuoden päästä - tai niillä main - kun Pikkusiskokin on jo viiden, voi koko lauman ihan oikeasti jättää kotiin, vaikkapa kävelylenkin ajaksi. Ja toivottavasti ilman digitaalista lapsenvahtia.

Pääsiäislomalla ehdin pohtia sellaistakin absurdiutta, kuin jospa joku puuttuisi tästä laumasta.
Jos puuttuisi Pikkusisko, olisimme kahden aika ison lapsen perhe. Meneminen olisi aika vaivatonta. Muksut pärjäisivät kaksin.
Jos puuttuisi Isoveli, olisimme kahden aika pienen lapsen perhe. Kotinurkissa pyörisimme, eikä naperoita jätettäisi yksin hetkeksikään.
Jos puuttuisi Isosisko, meillä olisi yksi iso ja yksi pieni. Ja joutuisimme jakautumaan jatkuvasti kahtia. Tästä pohdinnasta syvällisesti viisastuneena totesin, että Isosisko on tässä mielessä lapsista tärkein: hän yhdistää isot pieniin ja pienet isoihin ja toimii siltana kahden maailman välillä.
Ja myös totesin viisaasti, että mielelläni pidän kyllä ihan kaikki yhdessä ja yksittäin, koska lauman hentoinen tasapaino järkkyisi kammottavalla tavalla jos joku puuttuisi.
Mutta olipa ajatusleikki kuitenkin.

Isosiskolle eilinen kotonaolo oli liki ensimmäisiä vähän pidempiä yksinoloja. Kipeänä ollessaan hän on toki muutamia hetkiä ollut kotona, kun olen vienyt tai hakenut Pikkusiskoa tai käynyt lähikaupassa. Hienosti typykkä selvisi siitäkin hankalasta tilanteesta, kun kuivausrumpu alkoi kylpyhuoneessa huudella omiaan.
Miten voikin olla - suunnilleen 80 kuivauskerran välein, muutaman kerran vuodessa, kone huikkailee puhdistamaan kondensaattorin (vai mikäliekään osanen?!) - ja juuri nyt, kun typykkä oli itsekseen, se alkoi urputella moisia!
Yritin ensin puhelimessa neuvoa, mitä nappia voisi painaa että tulisi hiljaista. Kun emme päässeet yhteisymmärrykseen asiasta, kipaisin nopsasti kotiin. Mikäpä siinä kipaistessa, kun kuitekin ihan lähimaisemissa pyörin. Ärsyttävää uilutusta typykkä oli viisaasti paennut lastenhuoneen suljetun oven taakse.

**

Työt kutsuvat. Ja vaikka eivät kutsuisikaan, ne täytyy kuitenkin tehdä.
Ja mopata lattia herrakerhoa silmälläpitäen.
Ja sitäpaitsi, kolme minuuttia on jo mennyt.