pitkä päivä tänään taas edessä: herrakerhoa. Ja paljon vaikeita asioita käsiteltävänä, riittääkö ilta - sitä ei tiedä kukaan.

*

Eilinen oli juuri niin tapaukseton kuin vain lapsiperheessä voi olla: Isosisko hepuloi kotitehtäviensä kanssa, Pikkusiskon jumppa oli peruttu ja asia selvisi meille vasta puolen tunnin lumisateessa tarpomisen jälkeen: sitä itkettiin koko matka kotiin ja vielä katkerammin kodin turvassa keskellä eteisen lattiaa.
Minä nykersin Isosiskon polvimittaiset saapassukat valmiiksi ja kärsin nyt lihasjäykkyydestä sen takia. Mitäpä vielä?

Heräsin yöllä kauheaan kuoputukseen.
Ajattelin että kissat-pahukset ovat käyneet oksentamassa tai kylvämässä muita eritteitä johonkin väärään paikkaan. Jahtasin unenpöpperössä kissoja ympäri taloa. Molemmat olivat säädyllisesti nukkumassa, mutta kuoputus jatkui aina vain.
Yläkerran Ylenhiljaiset olivat vaihteeksi kotona ja heidän koiransa petasivat vimmaisesti parketteja. Yöllisessä talossa äänet kuuluvat vähän turhankin selvästi.
Olen useammin kuin kerran etsinyt yöllä nälkäitkuista vauvaa meiltä kotoa ja vasta kunnolla herättyäni tajunnut, että itku tulee yläkerrasta ja ettei meillä edes ole vauvoja. Enää.

*

Aamun työmatka oli jollain tavalla kammottava.
Bussi oli myöhässä.
Kun se tuli pysäkille, oli etulasissa aivan keskellä ihmisen pään kokoinen reilu säröilevä pullistuma: lasi oli aivan kuprulla.
Kuljettaja ajeli pysäkkien ohi ja unohteli avata ovia.
Keskustassa bussi vaihdettiin ehjään, mutta kuljettajapoloinen joutui ilmeisesti jatkamaan työpäiväänsä.