aivan mieletön nälkä!

Suoraan töistä viiletin Nopeahuolella palaveriin: joskus loppukeväästä tein tekstinsuunnittelua vapaaehtoispohjalta ihmiselle, joka on tuhannessa mukana.
Nyt sitten pohdittiin ja viimeisteltiin tekstiä. Liitettiin kuvaa. Käännettiin ja väännettin.
Palaverin päätteeksi tuli puhetta tämän ihmisen toisesta projektista - ja kas kummaa - minulle tarjottiin ihkaoikeita töitä! Herrakerhohan työllistää minut vain osapäiväisesti, joten osa päivistäni on vielä vapaata tuottamatonta sarkaa. Nyt, porkkanana melkein käpäläini ulottuvilla huojuu puuttuva puolikas päiviini.
Innostuksen huumannuttamana laitoin hetikohta hakemukset ja CV:t liikkeelle, ennen kuin tulen katumapäälle ja keksin tuhat ja yksi hyvää tai vielä parempaa syytä olla edes katsastamatta mitä tuo paikka tarjoaisi.
Nettisivuilta päätellen ihan ok juttu, ei paha (eikä liikoja voi ihmiseltä odottaakaan, jos työpanosta kaivataan parille päivälle viikossa. Eihän?)
(täytyy myös tunnustaa: juuri tämäntapaiset keikat tähtäimessäni olen pitänyt yhteyttä tähän ihmiseen... minäkö laskelmoiva?)

Päässä kelaa tuhatta ja sataa: miten ehtisin, pystyisin ja kykenisin järjestämään kaksi työtä, kahdessa paikassa, yhdelle laiskanpulskealle ihmiselle sopivana pakettina?
Mihinkään en tietysti suostu, ennen kuin olen tavannut tarpeelliset toimijat, kuullut kunnolla tehtävänkuvasta ja ties mitä vielä... mutta onhan se hauskaa hetken olla ammatillisesti suosittu ja haluttu.

Nälkäisenä ja oman aktiivisuuteni häkellyttämänä...
(kumma juttu muuten, millaisessa valossa tämäkin ihminen minut näkee. Olin aivan mykistynyt niiden laatusanojen määrästä ja ylistävyydestä, joita hän mahdollisen lähiesimiehen korviin minusta lateli.) (olen leuhka kuin karvareuhka.)
(ja leijailen ainakin viisitoista senttiä maanpinnan yläpuolella)
(onneksi kohta on jalkapallovanhempien kokous. Kyllä se viimeistään pudottaa takaisin maanpinnalle!)