Tavipyöräilijät tuntuvat olevan aivan omaa sukukuntaansa.

 

Pari päivää sitten olin kunnonkohottamismielessä sauvomassa ja harpoin reippaan punaposkisena pitkin kevyenliikenteenväylän vasenta laitaa. Mäessä minua sotkutteli vastaan pienikokoinen puolituttu tai ainakin tutunnäköinen naisihminen. Vetäydin laidemmas ja vielä laidemmas, sillä hänen pyörästään tuntui puuttuvan ohjausmekanismi tyystin. Toinen sauvani ja jalkani myllersivät jo umpihangessa kun tuo kypärätön pyöräilijä meni nuolemalla ohitseni ja ärisi ja kiroili minulle. Se oli hivenen hämmentävää, sillä väylää oli tyhjillään metritolkulla ja minä paarustin pientareella, mutta ilmeisestikin olin kuitenkin juuri täsmälleen hänen reitillään.

 

Jatkoin dementiahiihtoa kuitenkin tarmokkaasti joskin hitusen loukkaantuneena, edelleen tien vasemmassa laidassa. Aikani kahmaloituani siirryin tien oikeaan laitaan – vaikka en nyt nähnytkään takaani tulevia – mutta päätin nyt jatkaa matkaani tällä kertaa tiiviisti lakikirjan pykäliä noudattaen. Eipä aikaakaan kun takaani kitkutteli taas talvipyöräilijä. Menin laidemmas ja vielä laidemmas, kunnes toinenkin huopikkaani oli täynnä lunta ja sauvani upposi umpihankeen. Tältäkin kulkijalta puuttui sekä pään suojaväline että kulkuneuvon ohjausmekanismi ja tämäkin polkija tahkosi ohitseni aivan nuolemalla, äristen, muristen ja kiroillen. Vähältä piti ettei sotkeutunut sauvoihini.

 

Onko tarkoitus että kepittelijä hyppelee tien laidalta toiselle kuin flipperiin eksynyt pingispallo? Ja mistä tietää, onko lähestyvä pyöräilijä oikeiston vaiko vasemmiston kannattaja? Kysyn vaan, häh?

 

Seuraavaksi sauvon keskellä tietä ja kun talvipyöräilijä lähestyy, nostan sauvat vaakatasoon ja huudan eläimellisesti. Eiköhän sitten palaile pakastuneeseen päähänkin se, kuinka pyörää ohjataan. Ja jos ei palaile niin tuikkaisen kiroilevan ja ärisevän tampion hankeen, tai ainakin sauvan pinnojen väliin. Niin.