kummallista heittelehdintää: yhtenä hetkenä uskoo tietävänsä, mitä haluaa tulevaisuudeltaan. Seuraavana hetkenä huomaa ettei todellakaan halua ainakaan sitä. Tässä työvoimapoliittisen koulutuksen kurimuksessa sitä kuvittelee seisovansa jonkinlaisessa tienhaarassa, joka suunta mahdollisuuksia täynnä, lukuisat urat vain odottamassa ottajaansa. Ja kun tarkemmin ajattelee, huomaa olevansa silkkaa tilastollista harhaa, poissiivottuna siitä mitä todellisuudessa on. Työtön.

**

Haluaisin löytää aiheen josta kirjoittaa. Ihan kunnolla, päämääräisesti. Nautin siitä tunteesta kun sormet juoksevat näppäimistöllä ja sanat asettuvat, taipuvat, muuttuvat merkityksiksi.
Ällöä eksistentiaalista pohdintaa. Tykkään kirjoittamisesta.

**

Isosisko näkee painajaisia joka ikinen yö. Joka ikinen yö hän tulee niiskuttaen omasta sängystään meidän huoneeseemme. Joka ikinen yö hän kiehnää pitkät tovit hereillä ja pelkää. Tiedän, miltä yössä pelkääminen tuntuu. Miten pitkään nelivuotias voi valvoa öitään ennen kuin se alkaa vaikuttaa häneen? Eihän se nuku päivisinkään.
Pikkusiskokin heräilee öisin.
Miten pitkään minä voin valvoa öitäni ennen kuin seinä tulee vastaan?

**

En jaksa enää lukea iltaisin. Päivisin en ehdi. Kaipaan sitä suunnattomasti. Hyvä kirja on kuin vanha leppoisa ystävä, sellainen joka tekee tunnin verran lähtöä pistäydyttyään vain kahville ja sen jälkeen seisoo vielä puoli tuntia oviaukossa juttelemassa vielä hetken. Olo on lukemattoman autio.