kun menin eilen hakemaan Pikkusiskoa päiväkodista, tulivat sekä tyttö että yksi päiväkotitädeistä aivan täpinöissään vastaan.
Päiväkodin pihalla, leluvarastossa asuu kissaperhe! Emokissa ja kolme pentua! Eläinsuojeluvalvoja tulee niitä kohta hakemaan!
Pikkusisko halusi tietysti jäädä katsomaan tuota dramaattista tapahtumaa.
Eläinsuojeluvalvojat tulivat, sulkeutuivat haaveineen, häkkeineen leluvarastoon ja minä odotin pihalla muiden menninkäisten kanssa.
Emokissa pääsi karkuun ja juoksi kuin faan horisonttiin, mutta tarmokkaalla - ja hetkittäin varsin kovaäänisellä - haaveilulla saatiin pennut pyydystettyä.
Kolme maailman suloisinta tärisevää untuvakarvaista pentua, joista yksi juuri täsmälleen sellainen kilpikonnavärinen, jollaisen haluaisin.

Pikkusisko haluaa nyt isona tulla eläinsuojeluvalvojaksi.

Kissauutinen ei meinannut millään ylittää kotiväen uutiskynnystä, sillä muu väki ei ollut millään uskoa Pikkusiskon seikkaperäistä selvitystä valkoisesta emokissasta ja pennuista jotka asuivat päiväkodissa.
Isosisko tosin muisti nähneensä valkoisen kissan juuri eilen kotipihassa.
Ja samassa muistin minäkin: joskus viime keväänä tultiin kotiin ja pihassa oli irrallaan valkoinen hyvin arka kisulainen, sen perässä kulki ihmisystävällinen mutta puolivilli ehta kolli, komea punainen ja reissussa rähjääntynyt.
Pentujen väritykset täsmäävät karvan tarkkuudella...

*

Ei liene tuo eläinsuojeluvalvojan homma kovin kaksista. Kyyniseksi tuntuu tekevän ihmisen.
Mutta kannattiko lyödä laimin tuhannen taalan kasvatuskeskustelu innokkaiden ja vastaanottavaisten päiväkotilasten kanssa?
Pari hymyä ja kommentti siitä, miten surullista on kun kissanpennut joutuvat tällä tavalla kasvamaan ulkona, ilman ihmisten hyvää hoivaa olisi uponnut taattu otolliseen maaperään.
Tämä virkamies teki työnsä suu tiukkana viivana, lapsia huomoimatta ja aikuisiinkin hyvin torjuvasti suhtautuen. Kuin olisi epäillyt jokaista paikallaolijaa heitteillejätöstä.
Söpöt, tärisevät kissanpennut, karkuunjuossut emo - ja kertomus siitä, että ihmisen täytyy pitää huolta eläimistä...oikealla asenteella syitä kyynisyyteen saattaisi joskus tulevaisuudessa olla vähemmän.
Mieleni tekisi viikon parin päästä soittaa ja kysellä pentujen kuulumisia, mutta olkoon.

Yhtä tyly on silti aiempikin kokemuksneni samasta valvojasta. Joskus vuosia sitten kotiovemme takana oli lauma tuntemattomia lapsia jotka roikottivat kainalossaan kissaa: "onko tämä teidän?" Olivat kai huomanneet parvekkeella retkottavat kisut ja epäilleet josko tämäkin karkulainen kuuluisi meidän laumaamme. Tai niin ainakin haluan ajatella.
Kissa ei ollut meidän, mutta ihmisystävällinen ja luottavainen.
Otin kissan sisälle, eristin omiin tiloihinsa ja soitin eläinsuojeluvalvojalle. Myöhemmin illalla karkulainen haettiin poliisikyydillä eläinsuojaan.
Seuraavana aamuna puhelin soi kiukkuisesti: "sinunko tämä kissa on?" Kauan sain selitellä tapahtunutta ja omaa viattomuuttani - tuokin kissa oli imettävä emo, jonka poikaset olisi pitänyt löytää välittömästi. Eläinsuojeluvalvojan käsityksen mukaan olin hylännyt turhan emon ja pitänyt vain söpöt pennut.
Surullista, että sellaistakin tapahtuu.
Kukaan ei koskaan kaivannut emoa, mutta uuden kodin se kuulemma sai. Leikattuna ja rokotettuna, kuten asiaan kuuluu.

*

Toikkaroin yöllä sammuttamaan nuhaista janoani ja kömmin takaisin sänkyyn. Viirulainen käänsi unisena kylkeään.
Unenpöpperöissäni ajattelin sanaa "solahtaa"
Niin solahtivat jalkani paikoilleen peiton ja kissan muodostamiin lahkeisiin. Vasen koipi kissan länsi- ja oikea koipi itäpuolelle.
Viiru ei edes herännyt.

*

On ne pennut sitten söpöjä!

*

edit...lisätarinaa: Kun Pikkusiskon kanssa odottelimme kissajahdin lopputulosta päiväkodin pihalla, pyyhälsi paikalle yksi hoitajista. Ei selvästikään kissaihmisiä: "nyt lapset mennään äkkiä paljon kauemmas tästä paikasta. Jos se kissaemo vaikka tulee takaisin ja hyökkää meidän kaikkien kimppuun!"
Kyllä, muistan ajan jolloin pelkäsin eläimiä enemmän kuin paljon. Erityisesti kissoja.
Mutta ajatus hullunlailla pakenevasta selkeän ihmisarasta kissasta, joka olisi uskaltanut ja osannut tulla kostamaan lapsille kokemansa vääryyden...no, vähintäänkin absurdia.
Kissa puolustautuu, ei hyökkää.

Päiväkodin täti - se ihan oikeasti kissaihminen - kertoi juuri, että emokissa kulkee pitkin pihaa itkemässä pentujaan. Mutta ei ole jäänyt loukkuun.
Täti oli tulossa viikonloppuna tarkistamaan loukun tilanteen, tuomaan kisulle syötävää.