hamalla räikeänoranssilla seitkytluvulla lapset kävivät päiväkerhossa pienten kerholaukkujensa kanssa. Niitä oli punaisia ja sinisiä, niissä valkoiset tai nahanväriset vinyyliset kantokahvat ja soikulainen vinyylipohja ja sivussa paikka nimilapulle. Se laukku vedettiin vetskarilla kiinni. Sisällä laukussa oli kerhoeväät ja kerhotossut. Siskolla oli harvinaisuus: sammalenvihreä valkoisilla vinyylikanttauksilla.
Minulla oli tummansininen Finnairin litteä olanylilaukku, jonka hihnaa oli joku (minä itse?) rouskuttanut. Hihna oli hiukan liian pitkä ja se oli vedetty keskeltä solmulle. Vaihtoehtoisesti minulla oli kummisedän Equadorista tuoma kirkkaanoranssi kangaslaukku jonka hihna rispaantui ja joka muuttui nopeasti käyttökelvottomaksi.
Olisin halunnut sellaisen perinteisen kerholaukun.
Haluaisin sellaisen vieläkin: eväilleni ja sisätossuilleni, bussimatkakirjalleni ja kalenterilleni.