flunssa iskemässä - selkään sattuu, kurkku on kipeä - valivalivalivali...

Kävin eilen pitkästä aikaa kirjastossa (pitkästä, no ehkä kahteen viikkoon en ole käynyt). Olin ihan varma, että kirjastosakkoja on kertynyt taas vaihteeksi pienehkön eteläamerikkalaisen maan valtionvelan verran - mutta ei sentään. Vaikka täytyy kyllä myöntää että kuntalaisena kannan varsin ponnekkaasti korteni kekoon nimenomaan kunnan kirjastolaitoksen puolesta. Olen vahvasti sitä mieltä, että tulevan uuden kirjastorakennuksen seinään (mieluummin sisälle, esim. hömppäromaaniosastolle) pitäisi iskeä laatta, jossa kiitetään minua kaikista palveluksistani kirjastolaitoksen hyväksi. En myöskään pahastu, jos koko osasto ristitään mukaani. Tai jos minulle myönnetään sakoton käyttövuosi. (sittenpähän näkevät, mitä menettävät...)
Kirjastoreissun jälkeinen ilta on aina yhtä juhlaa, varajoulu melkein. Varsinkin nyt, kun palautin ihan kaikki (asunnosta löytämäni - yritin palauttaa myös joitakin omiamme) kirjat ja lainasin lapsillekin aimo annoksen uusia. Koko kolmikko istui yöpuvuissaan kulmasohvassa lukemassa ja katselemassa kuvia. Itsekin käperryin heti lasten simahdettua uutuuksien pariin.
Tuntuu hyvältä huomata, että kirjat ovat lapsille mieluisaa ja luontevaa puuhaa. Ja sekin on mukavaa, että oman pikkuisen sivukirjastomme tädit tuntevat asiakaskuntansa ja viitsivät aina vinkata uutuuksista. Varsinkin lasten.

Isoveli toi kotiin koulukypsyyslausunnon, jonka mukaan "näin hyvillä taidoilla koulun aloittaminen on mukavaa"
Isosisko oli hammaslääkärissä ja sai vielä(kin) pitää viime pääsiäisenä kolhiintuneet etuhampaat suussaan. Olin ihan varma, että tällä kerralla ne jo napataan pois.
Hienoa, että hammaslääkärit ovat alkaneet suhtautua kunnioituksella lapsipotilaisiin: pieniä pidetään tuolin vankeina vain hetkonen, suuta rönkitään mahdollisimman vähän ja vältetään ainakin tässä vaiheessa vielä epämukavia toimenpiteitä. Huomattavaa edistystä niihin (kouluhammaslääkäri)kokemuksiin, joissa puudutetta ei tuhlattu mihinkään niin toisarvoiseen kuin lapsen suuhun.
Ylipäätään nykyään suhtaudutaan ihanalla vakavuudella lapsen kipuun ja epämukavuuteen.
Muistan itse, miten jumppaopet - nuo kieroista kirotuimmat opettajanretkaleet - pakottivat migreenipäisen juoksemaan ja liikkumaan. Nykytutkimusten mukaan liikunta toimii migreenin estona ihan hyvin, mutta ei ehkä suositella kohtausten aikana. Tuskainen kuva on jäänyt jostain alaluokilta, kun päätä särki helvetillisesti ja piti pelata pesistä. Räikyvän oranssi pallo läheni ja etääntyi ja näkyi vähintään kolmena kappaleena syksyisen harmaata taivasta vasten jostain särkyspiraaleitten joukosta. Ihmettelen vieläkin, etten saanut sitä palloa päähäni - en todella pystynyt näkemään missä se oikeasti oli. Muistan sen silmiäriepovan värikontrastin ja huonovointisuuden ja "kyll sä nyt jaksat, ei se mitään oo!" komennot. Tunteen siitä että silmiä pinnistelemällä ja kovasti polvista joustamalla pää juuri ja juuri pysyi paikallaan eikä kierähtänyt maahan.

**

ps. kirjalistaa päivitetty taas. Tällä kertaa mukana myös lasten- ja nuortenkirjoja. Ylipäätään meneillään varsin lukevainen vaihe, tammikuu olikin hiljainen.
Vaikka olenkin lukenut paljon vanhoja tuttuja vain.