soivat koneella. Ó lo anché (ei tee oikeutta loistavalle parodialle, valitan!) soi päässä (ja kaiuttimissa)...syy tähän auvoisaan musiikilliseen tilaan, normalin paikallisradioräimeen tilalla on Piällysmiähen poistuma asioille. 
Lyhyesti ja ytimekkäästi: perjantaina lahjoin itseäni Semmareiden uusimmalla levyllä - ja keikalle tällä viikolla! Mitään muuta bändiä en tunnusta fanittavani. (enkä tätäkään kovin fanaattisesti. Ne vaan on niin hyviä!)
Levy on hyvähkö. Kaikki biisit kuultu jo keikoilla aikaisemmin, jäin kaipamaan Larpatellaan:ta.
Suosikit alkavat hahmottua: Vieraalla maalla, Sanahelinää, Hyvää yötä sekä huumoripuolelta ilman muuta Pienet linnut ja Ólo anché.

**

Viikonloppu meni omalla painollaan: lauantaina kirjastossa ja ulkona syömässä koko lauman voimin, sunnuntaina enimmäkseen kotosalla - mitä nyt käytiin siskon synttärikakkua mäyssäämässä.

Pikkusiskolla on identiteettikriisi: maanantaista perjantaihin hän on ollut koira. Tarkemmin sanottuna Vintti koira. (ei siis vinttikoira, vaan nimenomaan Vintti, rodultaan koira) Lauantaista sunnuntaihin hän oli possu-Esteri. (myös Vesteri ja äiti-mikä-mun-nimi-nyt-olikaan)
Koiruus oli melko siedettävää. Maanantaina lapsenvahti sai hänet kävelemään ennätyspitkän matkan ulkona, pitämällä koiran hyppynaruun kytkettynä. Pieniä kurinpidollisia ongelmia tosin Vintillä oli: jokaista vastaantulevaa ("oikeata") koiraa olisi pitänyt päästä nuuskimaan. Ja koiran aineenvaihdunta oli ollut perin vilkasta, tarpeidenteko-simulaatiota esitettiin muutaman metrin välein. (voin kuvitella perin säädyllisen lapsenvahtimme kärsineen nimenomaan tästä osioista!)
Possuus alkoi jo olla rasite ("äiti kuorsaa säkin!"), kuorsaamisen /röhkimisen lisäksi possu käytti kimeää yliäänivinkunaa kommunikoidessaan.
Molempiin elollisiin liittyy kielen lirputtaminen ja syliin nukkumaan käpertyminen.
Odotan jännityksensekaisella mielenkiinnolla seuraavaa ötiäistä.