iltavuoroa tänään. Ensin verstaalla nakutteluja, sitten palaveria uuden homman tiimoilta, sitten juoksua päätäpahkaa paikasta toiseen ja koko ilta ulkohommissa. Toivottavasti ei ala sataa.
Näyttää kyllä uhkaavalta: jätin suosiolla pyörän kotiin.

*

Pikkusiskoa ahdistaa jokin päiväkodin päiväunissa: "kun käsketään laittaa pää tyynyyn". Tiedän kyllä yhden, jonka pää pyörii hyrränä.
Yritin utsia tädeiltä, miten nukuttaminen tapahtuu: silitelläänkö, annetaanko olla rauhassa. Vinkkasin, että Pikkusiskoa, pikkukeskosta, ei juurikaan ole silitelty, koskaan. Häntä on aina koskettu kunnolla, tukevalla vahvalla otteella. Käsivartta koko mitalta selän päälle tai kiinni jalkaterästä. Ihmettelin aivan tolkuttomasti jossain vaiheessa, miksi jalastapitäminen on hänestä rauhoittavaa, sitten hoksasin sen: saturaatiomittari oli aina jalassa!
Vieläkin kotona illalla viimeksi laitetaan Tupsu-koira selän päälle, tai masun. Painoksi.
Ennen typykkä nukkui aina ihan kokonaan peiton alla. Ihan turhaa yrittää jättää peittoa kainaloiden alle, se piti vetää korville asti. Samalla tavalla kuin aikoinaan kaapissa: niin että vain vähän nenänpieltä jäi näkyviin.
Vähän kerrassaan nuo tavat häipyvät, unohtuvat, muuttuvat, elävät. Mutta silti, jotain jäänteitä vieläkin on, muistumia kaappielämästä.
Tarhasta lähtiessä muistelin, miten omituiselta tuntui, kun lapsi ei aikoinaan rauhoittunut syliin. Isoveljeä kiikutin kainalossa koko ajan, Isosiskoa samoin. Kun Pikkusisko tuli kotiin, hän ei osannut rauhoittua sylissä. Syli oli aktiivista, seurustelua, mukanaoloa. Kun väsy tuli, piti typykkä laittaa vaunuihin eteiseen. Siinä oli riittävästi hälinää ja taustatohinaa, ja silti oma rauha.
Ja aina kun elämässä tapahtui jotain kurjaa, piti päästä "ukkumaan", vielä melkein parivuotiaanakin. Kun asiat eivät menneet mieltä myöten, typykkä uhosi: "ukkumaan". Keino paeta aikuisten mielivaltaa?

Nyt Pikkusisko osaa olla sylissä, ottaa tiukasti ja rakkaasti kaulasta kiinni ja puristaa niin että silmissä kipunoi. Eikä nukkumaanmenosta ole tietoakaan.
En koskaan halua unohtaa.
Vaikka häneltä ne unohtuvatkin.

*

Kai minun piti kirjoittaa jostain ihan muusta. Siitä että pesin eilen kaksi koneellista mattoja ja vuodevaatteita.

Voi ei: Hanskamies!