massu täynnä evästä ryhtyy hän harrastamaan pääharrastustaan, työajalla bloggailua. Ahkeran, motivoituneen ja tunnollisen työntekijän flow:ni jatkuu edelleen - huolestuttavaa suorastaan. Tänään olen asemoinut itseni kartalle työ2:n kanssa, pidin pomon kanssa pikapalaverin ja olen nyt tyytyväinen. Tunti vähemmän päivittäisessä työajassa vaikuttaa paljon, sekä palkkapussissa että henkisellä puolella. Ja vaikka kuinka olisin materialisti, asetan ehkä tässä tapauksessa henkisen pääoman ja siitä koituvat säästöt tärkeämmäksi.

*

Eilinen puolestaan ei mennyt aivan putkeen.
Tai meni se kai siihen asti kunnes pääsin kotiin.
Isosisko oli pahalla päällä, en tiedä miksi.
Isoveli ei halunnut lähteä pelaamaan vaikka oli pelipäivä, en tiedä miksi.
HraHakkaraisella oli pitkä päivä ja väsymystä.
Pikkusisko halusi mennä yksin ulos leikkimään.
Minulla oli Plään A, jonka mukaan Isoveli menee pelaamaan ja me tytöt käymme kirjastossa, leivomme ja siivoilemme.

Voimaan astui kuitenkin Plään B, jonka mukaan
1. HraHakkarainen lähti pelipaikalle ilman Isoveljeä
2. Isoveli putosi kiipeilytelineestä heti HraHakkaraisen kadottua horisonttiin. Mätkähti koko kolmasluokkalaisen painollaan vatsalleen ja käsilleen.
3. Minä soitin päivystykseen, jossa hoitaja ilmoitti että ei ota vastuuta, lapsi on tuotava näytille vaikka kuinka on hyvävointinen.
4. Minä hullu uskoin sen, leivoin kiireessä ja lapioin kaaoksen keskelle kulkuväylää, hankin tytöille lastenvahdin ja itselleni ja potilapselle kyydin päivystykseen.
5. Vietin koko loppuillan päivystyksessä täysin hyväkuntoisen lapsen kanssa. Kaksi kertaa yritin saada hoitajan katsomaan lasta, että pääsisimme kotiin. Hoitajat eivät suostuneet ottamaan vastuuta. Pääsimme lääkäriin puoli yhdeltätoista.
Isoveli oli täysin kunnossa.
6. Raivosin hraHakkaraiselle köyhien kyykyttämisestä, jonottamisesta ja kaikesta, menin epänukkumaan ylikierroksilla ja muljasin koko yön.

Eipä käynyt yhtään kateeksi niitä kuutta perhettä jotka olivat ennen meitä; alta kaksivuotiaita nuhakuumeisia lapsia. Yhdistettynä epävarmaan lääkäriin, jolta kesti aina vähintään puoli tuntia päättää, onko lapsukaisella korvatulehdus vai ei.
Meitä ennen tullut perhe oli odottanut lääkäriin pääsyä itkukitisevän lapsen kanssa yli kolme tuntia, oli huoneessa melkein puoli tuntia, sen jälkeen joutui labraan, odottamaan labravastauksia ja sen jälkeen sai tuomion: "tämä kuuluu oman terveyskeskuksen hoidettavaksi"
Kyllä päivystysaikaan keuhkot-kurkku-korvat pitäisi pystyä bongaamaan vähän nopeammin. Ja hoitajien pitäisi tehdä tehokkaampi triage, minulle olisi riittänyt että hoitaja tarkistaa ja antaa seurantaohjeet kotiin.

Hullu olin kun sinne lähdin, ja olen vieläkin kiukkuinen itselleni. Taidanpa tietää, mitä ryhdyn harrastamaan:

Otan selvää lääketieteellisen iltakursseista, opiskelen siellä, hankin kotiin stetoskoopin, korvalampun ja kannettavan ultraäänilaitteen. Ehkä jonkin pienen röntgenmasiinan ja kevyen labravälineistön. Voin sitten iltojeni iloksi puoskaroida vaikka meidän makkarissa omat ja naapureiden lapset. Leikkauksia en ehkä rupeaisi tekemään, voi olla että avosydänleikkauskurssia ei iltaopintoina järjestetä. Tai aivokirurgiaa.
Säästää varmaan hermoja pidemmän päälle.
Ja on ihmisläheistä vastapainoa tälle staattiselle toimistotyölle.