nyt on taas kahvin aika. Vihdoinkin - tällaisina aamuina kun tulee (viimeistä kertaa, jos saan huomauttaa) aikaisemmaksi kuin tavallista, ei kroppa meinaa millään uskoa, että kahvia tulee vasta kahviaikaan. Tai no - olisi sitä tullut aikaisemminkin jos olisin ollut nopeampi ja vain tyylikkäästi hakenut kupillisen ensimmäistä kahvierää. Mutta tässä puljussa nopeet syö hitaat - Piällysmiäs kaatoi plöröt viemäriverkoston iloksi juuri kun olin nostamaisillani ahteria tuolista. Onneksi tuli siis myös toinen valmistuserä.
Sivuhuomautus: uskon että suurin kiitos päivystysaikojen muuttumisesta kuuluu itseasiassa Piällysmiähen kotijoukoille, jotka tilityksestä päätellen olivat panneet kovan kovaa vastaan. Luulen, että samantapaisia ongelmia on kaikissa puljuissa, joissa on vähän palkattuja työntekijöitä ja paljon sellaisia jotka harrastavat /tekevät toiminnan mahdolliseksi vapaaehtoispanoksella tai oto. Palkattujen odotetaan antavan työpanoksen lisäksi vielä omaakin aikaansa. (ja niin me annammekin; omalla kohdallani pulju johtaa 1,5 kk:n jälkeen yli 30 h)

Ihana ilma: aurinko paistaa ja on mukavan ei-liian-lämmintä. Illansuussa pelataan jalkapallopoikien kanssa vanhemmat - lapset haasteottelu. Uhkailin aamulla Isoveljelle, että pelitaktiikkamme on miesvartiointi: jokainen vanhempi ottaa oman lapsensa kainaloon ja ylimääräinen kenttäpelaajamme juoksee sillä aikaa pallon maaliin. Tai isät muodostavat maalinsuulle jättiläismuurin.
Tässä haasteottelussa saa pikkuisen höpsötellä - ei liikaa, koska jalkapallopojat ovat vielä vahvasti sääntöiässä, mutta pikkuisen. Olen kuullut juttuja joukkueista, joissa vanhemmat tekevät kentällä kaikkea samaa mitä pojat pelien aikana: hyppäävät pituutta, tanssivat ja leipovat hiekkakakkusia. Ja ikävä kyllä olen kuullut myös sellaisista peleistä, joissa vanhemmat pelaavat liian ryppyotsaisesti.
Kesällä pojista oli tavattoman hauskaa se, kun äitien hurja hyökkäysketju tuli ja tullessaan selosti tapahtumia. Olen siitä pitäen tituleerannut itseäni Lähiön Ronaldinhoksi. Sekös Isoveljeä naurattaa, hän tapaa aina nokittaa ja väittää olevansa Lähiön Zidane.
Odotan peliä jo...

Meillä oli Isoveljen kanssa eilen varsin onnistunut hetkonen. Tulimme tanssitunnilta (outoa vieläkin) ja tytöt olivat isänsä kanssa ulkoilemassa. Istuimme eteisessä ja kieritimme palloa toisillemme. Ensin vain kierittelimme, sitten aloimme kysellä kaikenlaista. Siinä leikin lomassa tuli puhuttua aika tärkeitä asioita harrastuksissa ja koulussa viihtymisestä, äidin suhteesta perheeseen, lempikirjoista ja -sarjakuvista ja vaikka mistä. Kannattaa harrastaa lasten kanssa pelaamista: korttia, lautapelejä, pallonkierittelyä - siinä on vaivatonta kommunikoida ja kun onnistuu teeskentelemään huolentota, saa puhuttua tärkeitäkin asioita kuin ohimennen. Täytyykin taas kaivaa afrikan tähti esiin ja elvyyttää pelitraditio - tulevien vuosien varalle. Hyvän hetkemme loppuksi Isoveli pyysi minua lukemaan vielä kertaalleen antologiaamme päätyneen jutun.