ei niin mitään sanottavaa.
Sain verstaalle uuden kompuutterin, en osaa käyttää sitä. Ainakaan kovin hyvin.
Käyn pakollista ensiapukurssia ja ahdistun. Joskus ennen olin niin rohkea ensiapunuori, nyt istuin umpisolmussa ja toivoin että oppitunti loppuu. Isoveli oli Pikkusiskon lapsenvahtina melkein ensimmäistä kertaa. Kaikki onnettomuudet joita tunnilla käsiteltiin olivat juuri tapahtumaisillaan meillä kotona. Siinä vaiheessa kun aloin purra kynsiäni ja toivoa ettei kumpikaan vaan istuisi kiukaalle, tulin hetkeksi järkiini. On vaikea istua kiukaalle, kun ei sellaista ole. Lapsenvahdinta oli mennyt hyvin ja ilman onnettomuuksia.

Olen tehnyt uuden shoppailualuevaltauksen: kengät. Olen tänä vuonna ostanut kenkiä enemmän kuin koskaan, sekä itselleni että laumalleni. Keväällä ostin kahdet (!!) EL Naturalistat ja olin aivan autuas, selviydyin kesäajasta jotenkuten vanhoilla valtauksillani, mutta nyt - talvivarastojen tultua kauppoihin - olen taas lähtenyt sekopäiselle kiertueelle. Löysin isoille mainiot välikausi-goretexmex-jalkineet ja halusin itsellenikin sellaiset. Ostin. Löysin kaikille lapsille hyvät talvikengät ja halusin itsellenikin sellaiset. Ostin. 
Pikkusiskon jalat ovat kronkelit, joten hänen osaltaan olen viime aikoina mennyt kenkäkauppaan, ottanut jotain, palannut palauttamaan, ottanut tilalle jotain, palannut palauttamaan jne.
Sain itseni eilen kiinni tutkimasta taas erään kenkäkaupan tarjontaa. Ehdin näyteikkunavalita itselleni ainakin kolme paria.
Mistä puutoksesta ihminen kärsii, jos sillä on kenkienostelupakkomielle?
Auttaako kirkasvalohoito vai pitääkö ottaa yhteyttä lääkintähenkilökuntaan?

Verstaalla on hiirenhiljaista. En ole kahteen päivään vastannut puhelimeen.