Viikonloppu oli mainio! Puuhaa ja lepoa sopivassa suhteessa, aurinkoa riittävästi.

Lauantaina sain ensin hepulin ja raivasin vaatehuonetta, joka on niin pieni ettei ansaitse nimikettä 'huone'. Se on nykyään kaoottisen sijaan siedettävä.
Totesin myös, että mikäli maahamme iskee kansallinen hätätilanne ja yleispula jalkapalloista tai luistimista, voimme me syöksyä hätiin ja pelastaa maailman!
Tai ainakin maamme.
Tai ainakin voisimme lahjoittaa niistä osan pois.
Vaikka Isoveljen jalkapallointo on viime aikoina osoittanut hiipumisen merkkejä, ei yhtäkään palloa saa antaa pois. Niinpä siis toimimme varastotilana kansallisen jalkapallohätätilanteen varalta.
Ja vaikka talvi oli surkeista surkein, eikä kukaan lapsista päässyt ulkokentälle, on meillä luistimia siihen malliin, että useammalla kuin yhdellä lapsistamme on ilmeisesti neljästä kuuteen jalkaa. Loistavaa, mutantteja juuri kaipasinkin.
Voimme myös varustaa tarvittaessa puolet Pikkusiskon tarharyhmästä välikausihaalareilla. Jostain syystä kokoa 110 on varastoissamme pienen pataljoonan verran.

Raivaushepulia seurasi perheretki kaupunkiin.
Isosisko on talven aikana kasvanut niin, että koko vaatevarasto on laitettava uusiksi. Nyt hankimme ensiapua: sukkia, pikkareita, shortseja ja t-paitoja. Syksyn lähestyessä uudistetaan myös housu- ja paitavarasto.
Myös Isoveljellä on ahtaat oltavat kaikissa edellämainituissa vaatekappaleissa. Siispä niitä hankittiin myös hänelle.
Pikkusiskolla ei ole hätäpäivää, hänhän perii kaiken kaksinkertaisena, mutta koska hän osaa ilmiömäisen loistavasti fraasit "kunnei mul kukkaan koskaan mitään?" ja/tai "koska mää sit saan?", hankittiin samoja vermeitä myös hänelle. Tästä johtuen Pikkusiskon vaatekaappi ei enää mene kiinni.
Ja kun kolmelle lapselle hankkii sekä sukkia, t-paitoja, shortseja että alusvaatteita, se tietää rahanmenoa. Korttini höyrysi kun kiisimme kaupasta toiseen.

Vaateostosten jälkeen menimme ravintolaan syömään, mikä oli alunperinkin retken pääkohde.
Menimme ihan oikein ravintolaan, ei mihinkään ketju-mättöpaikkaan, vaan ravintolaan.
Nuoriso osasi olla suhteellisen sivistyneesti. Söimme hyvin ja perusteellisesti, jälkiruokia myöten ja nautiskelimme elämästä.

Kotiuduttuamme poistin kaikki epäilyttävän pienet vaatekappaleet lasten vaatehyllyistä, sekä kaikki epäilyttävän vanhat vaatekappaleet omasta hyllystäni. (se on epätoivoinen yritys rohkaista itseäni käyttämään jonkin verran valuuttaa myös omaan ulkoasuuni) (tuhoontuomittua!)
Laahasin kaiken epäilyttävän sekä vaate-epähuoneen puhdistuoperaation että vaatekaappien puhdistusoperaation jäljiltä vaatteiden hautausmaalle. Ja säteilin tyytyväisyyttä.
Olin muutenkin raivaavaisella tuulella. Joten kun menin kellariin etsimään isomman lastenpyörän apupyöriä (ihanan monimutkaista, eikö totta!), huomasin yhtäkkiä raivaavani myös siellä. Tunteettomasti raivasin pois valtavan kasan ikivanhoja liinavaatteita jostain yhteiselomme alkumetreiltä.
Ja sain luonnollisesti sen jälkeen tunnontuskia: siellä oli anopin kotitalouskoulussa askartelemia ihanan kuuskytlukuisia kylpypyyhkeitä: vihreää froteeta oransseilla pitseillä.
Myös muuta turhaa sälää ja roipetta, joukossa mm. tyhjä äitiyspakkauslaatikko, päätyi epäonnisten tavaroiden listoille.
(älkää edes kysykö, miksi olen säilyttänyt sen laatikon!)
(no hyvä on, siltä varalta, että olisimme lähiaikoina muuttaneet; siihen mahtuu paljon kaikenlaista tavaraa!)

Lauantaina myös poistin Pikkusiskon pikkupyörästä apupyörät.
Ja laitoin ne takaisin.
Vain poistaakseni ne uudestaan sunnuntaina.
Jotta saisin laittaa ne takaisin.
Kimuli on hiuksenmitan päässä uudesta taidosta, mutta kun vauhtia tarvitaan, hän luottaa vielä apupyöriin enemmän kuin hiki hatussa juoksevaan äitiinsä.
Nähtävästi kuljen loppukesän jakoavain taskussani.

Hepuli jatkui vielä sunnuntainakin: sekä keittiön että olohuoneen ikkunasta näkee nykyään ulos.
Luultavasti tosin vain hetkellisesti, siitä pitävät huolta kolmet tahmaiset käpälät ja kahdet kähmäiset tassut. Sekä lapsista ja kissoista ne, joilla on pakkomielteenä myös nuolla ikkunoita.
Parveke on melkein kesäkunnossa - vielä on hankittava yksi tuoli (mitä oikein olen ajatellut, kun tuoleja hankittiin: että yksi meistä liittyy istumattomien lahkoon?) ja uudet mukavat pehmusteet tuoleihin. Mikään viherpeukalo en ole, ja siitäkin vähästä vihreästä jonka kotiin kannan, pitävät yleensä kissat huolta - mutta ehkä jotain pientä vihreätä kesähuoneeseen kuitenkin?
Olemme ristineet parvekkeen kesämökiksi.
Kimulit haluavat usein syödä mökillä.

**

Jaa-ha, mittansa se on omallakehullakin.
Työhön taas!

Ajatukseni ovat Isoveljen kummisedän luona: vauva on kuulemma syntymäisillään. Toivottavasti kaikki menee hyvin.