tällä viikolla ket-pot-ja-hat-uttaa oikein tosissaan tämä kolmannella sektorilla työskenteleminen. Joka armas ilta maanantaista perjantaihin ylimääräistä iltatyötä. Neljä ensimmäistä iltaa menee Työ2:lle ja viides herrakerholle.
Eilenkin syöksyin töistä kotiin, kehittelin pikaruokaa, olin pikakontaktissa lapsiini, syöksyin Työ2:n tapaamiseen, juoksin läpi kirjaston (se oli matkan varrella) hakemassa pari varausta, kiisin kotiin, vaihdoin työvaatteet verkkariin, ravasin (jo vähän myöhässä) välinevaraston kautta jalkapallotyttöjen treeneihin, sieltä nilkutimme yhdessä Isosiskon kanssa kotiin, hoputin lapsia nukkumaan. Illasta jäi suosiolla puuttumaan koulun vanhempainyhdistyksen kokoontuminen. Vanhempainyhdistys kun onnistuu kuin ihmeen kaupalla ajoittamaan harvat kokouksensa yhteensopiviksi minun harvojen iltatöideni kanssa. Olen muistaakseni kerran ehtinyt mukaan.
Kun sitten joskus yhdeksän tuntumassa vihdoin lösähdin sohvalle, oli sellainen olo että päässä kuohuu ja hörisee.  Ihmekö sitten että näin unta : olin jalkapallokentällä ja tehtäväni oli viihdyttää Jari Litmasen lasta. Se oli parivuotias pikkutyttö, joka halusi että pidän häntä sylissäni ja yhdessä kierimme pitkin jalkapallokenttää. Siis kierimme - oikeasti minua on varmaan yöllä huimannut, vieläkin on vähän keinuttava olo.

Tänään on melkein samanlainen päivä. Paitsi että hraHakkaraisellakin on iltamenoa - jalkapallopoikien kanssa - joten tarvitsemme lisäksi lastenvahdin.

Toisaalta nautin tästä aktiivisesta menemisestä ja tohinasta. Toisaalta harmittaa.
Tällaisina päivinä on sellainen olo, etten kunnolla edes muista, montako lasta laumaani kuuluu ja olenko kertaakaan koko päivänä katsonut jokaista edes kerran kunnolla silmiin. Saati sitten hraHakkaraista.
Ja jotenkin kaikki työt tulee hoidettua vähän puolinaisesti.
Ja juuri tällaisina päivinä  - hyvästä syystä arvatenkin - lapsilla on aivan tavaton ripustautumisen, sylin ja halaamisen tarve. Eilen illalla Pikkusisko väitti että "silmää kirvelee" (minä tyhmä sanoin ohikiitäessäni, että näyttävätpäs hänen silmänsä turvonneilta) ja tänä aamuna hänellä oli kuulemma kuumetta. Isosiskon oli ihan pakko juuri tänä aamuna pohtia "miks on kirosanoja jos niitä ei saa käyttää ja miks on rosvoja" ja Isoveli puolestaan mietti, miksi pitää opiskella vieraita kieliä, ja tartutti tämän kysymyksen myös nuorempiin sisaruksiinsa.
Ihan kuin lapsetkin yrittäisivät kiskoa minua puoleensa, herättää edes hetkeksi keskittymään myös heidän asioihinsa.
Ei, he yrittävät pysäyttää.

Tästä voisi ihan vähällä vaivalla kehitellä huonon omatunnon.
Kuin myös hraHakkaraisen huokailuista. Väsynyt on hänkin, kolmen eri työpisteen välillä juostessaan.