jokaviikonloppuinen kiista ulkoilemisesta kulminoitui lauantaiaamupäivään: palasimme koko konkkaronkka ulkoilemasta punasilmäisinä. Isoveljeä riepoi se, kun mentiin väärään pulkkamäkeen ja ensisijaisesti tietysti se, että piti lähteä ulos. Isosiskoa jyrsi se, että naapuripihan lumikasaa ei saanut omia vain itselle. Pikkusiskon tunnusulinasta saattoi melkoisella varmuudella erottaa että kauan on kärsitty vilua ja nälkää. Kannattiko?

Muilta osin viikonloppu meni pää kaavakkeissa: Pikkusiskon keskospsykologiointi lähestyy ja käynnille on vietävä sievästi täytettynä nivaskallinen tutkittua tietoa lapsen elämästä. Syömistapakysely: syökö lapsi itse lusikalla /haarukalla /veitsellä /sormilla vai syöttääkö häntä aikuinen lusikalla /haarukalla /veitsellä /sormilla (ympäröi oikea vaihtoehto), kuinka monta minuuttia ruokailu keskimäärin kestää, onko ruoka kikkareista /kokkareista /paloteltua /soseutettua (ympäröi oikea). Äidin tukiverkostokysely: oletko viime viikolla saanut keskimääräistä enemmän /vähemmän /normaalimman määrän apua anopilta /äidiltä /neuvolantädiltä (ympäröi oikea). Äidin mielialakysely: tunnetko itsesi normaalisti jonkinverran /enemmän /aivan valtavan paljon ahdistuneemmaksi kuin toisinaan (ympäröi oikea). Lapsen huolestuttavat tavat: minua huolestuttaa vähän /paljon /aivan valtaisasti se, että lapseni kaivelee nenäänsä /suutaan /silmiään (ympäröi oikea), isälle omat kaavakkeet samoista aiheista (niitä täytteli sentään HerraHakkarainen) sekä tietysti se viheliäinen sanaluettelo, jota olen täytellyt jo kuukauden päivät.
Sen täyttäminen oli Pikkusiskosta hauskaa: äiti kaiveli kaapeista mitä ihmeellisempiä esineitä ja ruokatavaroita ja kuvia ja kyseli: mikätääon, mikätääon?
Kimulin sanavarastoon kuuluvat mm. "susinoit" (rusinoita) "lapojeija" (lapioita) sekä tuikitärkeä "pinsessa" (tämä puuttui listalta!!), aika- ja sijamuodot alkavat olla aktiivikäytössä, pers.pronominien suhteen on vielä toivomisen varaa.
Tähän mennessä pisimmät ilmaisut (laske montako moreefmia!) "mä haluun antaa leeville ruokaa" ja "missä mun ikioma tutti on mennyt"
Muuten kaavakkeiden täyttely oli itseasiassa ihan hauskaa, ja varsinkin tuo lapseni huolestuttavat tavat houkutteli tekemään rinnakkaislistat myös isommista - harvoin sitä näin syvällisellä tavalla perehtyy lapsukaisensa elämään.

Onnistuneen viikonlopun konseptiksi havaitsin sen, että vietän mahdollisimman vähän aikaa hellan vieressä. Onnistuin kehittelemään koko viikonlopun ruuat yhdellä paistinpannun huljutuksella: lauantaina syötiin italialaiskreikkalaishenkistä perunapaistosta, sunnuntaina tortilloja. Oli levännyt, joskin kinastellut ja kaavakkeitatäytellyt olo.

Ja perjantaina käytiin lasten kanssa ravintolassa! (ymmärretään tässä yhteydessä hyvin väljästi). Isosisko sai tietenkin sen pakollisen hepulin, mutta Isoveli ja Pikkusisko söivät kumpainenkin hyvällä halulla, ja poistuimme ravintolasta (hyvin väljästi ymmärrettynä) vatsat täynnä ja hyvällä tuulella.

Latasin bussilippuakin. Tulis jo se kevät että pääsis pyöräileen... ja pitäisikö vaiko eikö pitäisi hankkia uusi kulkupeli?