nakuttelu on kammottavan tylsää, mutta vaatii keskittymistä ettei tee virheitä. Pakko pitää pieni tauko, vaikka siihen ei kai oikeastaan olisi aikaa. Ainakaan kovin paljoa.

Ja kököt sentään: kun yritän hoitaa nakuttelut, jää päivityksiä tekemättä. Pitää päivittää niin xxxxx:n moneen paikkaan joitakin asioita. Kaikista en edes muista, mihin niitä on alunperin laitettu. Sitten istun tiedostokansioideni vieressä ja ihmettelen, mistä ne vanhentuneet tiedot oikein putkahtelevat.
En ole kovinkaan organisoitunut.
Ja tässä hommassa vielä - aina tulee jokin keskeytys, ja sitten unohtuu, mitä oikeastaan olin tekemässä...
huh, työnatinaa!

*

Isosisko oli tänään koulussa tutustumassa, ja me aikuiset myös.
Meille vanhemmille kerrottiin, mitä kaikkia tukimuotoja on tarjolla: on avustaja luokassa, on eriytettyä opetusta, pienryhmäopetusta, tulkkia, omankielentunteja, suomi toisena kielenä -opetusta, oman uskonnon opetusta, mahdollisuuksia ruokavalioihin... kaikki tarjolla vähemmistölle. Varsin heterogeeniselle vähemmistölle kaiken lisäksi.
Mutta jos lapseni kuuluu jo lukutaidon hankkimaan ehtineisiin kantaväestön naperoihin, ei ole muita mahdollisuuksia kuin pitkästyä oikein olan takaa. (Isoveljen kuukausiraportissa oli kommentti: muistathan että pulpettikirja kuuluu tuntien aikana pulpettiin! -oletan että muksu on pitkästyksissään lueskellut. Parempi sekin kuin häiriköidä...)
On oikeasti hienoa, että niille jotka erityistä tarvitsevat, on sitä tarjolla - mutta miksei erityisen tavallisille ole heillekin omaa ylimääräistä? Toisinaan ne, jotka jo osaavat, saattaisivat hekin tarvita lisähaastetta.

Ei - tälle linjalle en lähde: "lapseni on saatava vain parasta" EI.
Mikä minä olen vaatimaan mitään erityistä, erillistä...ja millä perusteilla?!
Korkeintaan voin vaatia niin laadukasta kuin se näissä puitteissa on mahdollista.
Mutta hyvin hiljalleen - melkein tuskaisesti - alan ymmärtää, mistä kumpuaa tietynlainen rasismi. Se on vahva tarve itsesuojeluun. Kaikki rasismi ei ole sitä, eikä itsesuojelun tarvekaan oikeuta tällaiseen ajatteluun. Mutta alan ymmärtää.
Minulla on hyvin vahva tarve suojella sitä, jonka omakseni koen. Haluan vaatia, että ne arvot jotka meille ovat tärkeitä, saavat näkyä ja kuulua, olla esillä.
Oikeasti pelkään sitä, että yksi ainoa pikkuriikkisen minoriteetin edustaja saattaisi polkea valtaväestön jalkoihinsa. Pelkään sitä, että me - valtaväestönä, hienotunteisina ja rasismisyytöksiä peläten - joustamme liikaa.
Ymmärrän sellaista, mitä en haluaisi ymmärtää - koska huomaan itsessäni piirteitä, joita en haluaisi huomata.
En haluaisi ajatella tällaisia
Arjen todellisuus on kuitenkin aivan toisenlaista, mutkattomampaa, arvovapaampaa. Ja lasten maailma sitä vasta onkin; yksinkertaista.

*

herrakerhoa eilen illalla. Oli riitaisaa ja hankalaa.
Kokouksen jälkeen kävin pikaiset tulopoliittiset neuvottelut ylipääherrakerhon kanssa: työsoppari jatkunee, palkkaa tarkistetaan. Yritin pyytää itselleni lisäkoulutusta - johan tässä pää happanee, jos en ala jotain tehdä!
Seuraavasta herrakerhosta jäävään itseni.
Oikeastaan haluaisin irtisanoutua työ2:sta, olen nyt vajaan vuoden sitä tehnyt, enkä saa siitä kummempaa tyydytystä. Yhden tylsähkön homman vielä sietää, kun se vie vain puolet päivästä. Kaksi on ehdottomasti liikaa, ja hajoittaa liikaa.
Asiassa on vain yksi mutta: palkkapäivä.
HraHakkarainen ehdotti, että tekisin kasviksen opinnot valmiiksi, tai rupeaisin opiskelemaan teologiaa.
Kyllä kai.

Katselimme illalla dokkaria Mariinskin ballerinoista.
Taas yksi ammatti, johon minusta ei ainakaan isona ole.
Olen taas lähempänä vastausta: mitä minusta tulee isona?