ihana aamu? Kenelläkään ei pitänyt olla kiire. Piti saada nukkua kauan.
Heräsin kuudelta. Isosisko heräsi vartin yli. Pikkusisko vähän puoli seitsemän jälkeen.
Nämäkö ovat ne samat lapset, joita kiireaamuina täytyy kammeta pystyasentoon kaksin käsin?
Varttia vaille Isosisko oksensi.
Seitsemältä Pikkusisko huomasi, että oli nukkunut koko yön omassa sängyssä ja siis tarran arvoinen.
Jossain puoli seitsemän ja seitsemän välillä tajusin, ettei kannata enää yrittää nukkua.

Isosisko jäi kotiin, minä tuli kipinkapin verstaalle tekemään pikanakuttelut. (Tehty jo, en kai muuten täällä heiluisi!)
Pikkusisko veti pultit, kun isä päätti kaikesta huolimatta viedä hänet tarhaan. Sympatiani ovat herraHakkaraisen puolella: tenttiinlukua edessä, ja se ei onnistu Pikkusiskon kanssa. Se voi onnistua kohtuullisen terveeltä vaikuttavan Isosiskon kanssa, mutta ei täysin terveen ja normaalistikin kohtuullisen reipashenkisen Pikkusiskon kanssa.
Vahdinvaihto yhdeltätoista: minä riennän kotiin ruokien kanssa, pelastan Pikkusiskon hoitopaikasta ja päästän hraHakkaraisen töihinsä.

**

Lasten kanssa konsertissa eilen. Hyvä kokemus - kerrankin älysin varata kuulosuojat mukaan. Kaksi kolmannesta konsertista Isosisko istui läpsyt korvilla ja nautiskeli. Pikkusisko pysyi paikoillaan, koska pitelin hänen korvistaan kiinni kaksin käsin. En tiedä, onko hänkin siskonsa tavoin ääniherkkä, vai komppasiko vain silkasta myötätunnosta.
Itse asiassa en tiedä edes sitä, onko Isosisko oikeasti ääniherkkä, vai kanavoituuko stressi jotenkin korviin hänellä. Jännittävissä tilanteissa tuntuu kuitenkin häiriintyvän melusta ja muutenkin herkästi peittelee korviaan. Taputtelin itseäni selkään puolen iltaa: konserttikokemus oli hyvä kokemus juuri kuulosuojien ansiosta.
Pikkusisko tietysti oli vaeltelutuulella - ja lähtikin liikkeelle heti korvaläpät saatuaan.
En oikein vieläkään tiedä, miten hän sen tekee: mielestäni hän istuu sylissäni, ja yhtäkkiä vain huomaan, että typykkä on jossain täysin muualla.
Konsertin päätyttyä oltiin pukeutumassa, käännyin hetkeksi auttamaan Isosiskoa ja kun käännyin takaisin Pikkusiskon puoleen, ei häntä ollutkaan missään. Mielessä kirmasi sekunnin sadasosassa tunnelmat paniikista helpotukseen: nyt se sitten hävisi.
Kimuli löytyi läheisen pöydän alta pyörimästä.

**

Pakkasta on tukevasti.
Sääliksi käy Isoveljeä, joka joutuu tepsuttamaan kilometrisen koulumatkan kylmänkosteaa metsänreunaa pitkin. Varsinkin takaisin tullessa - saakohan tuo riittävästi vaatetta ylleen?