Jos viikko sitten viikonloppu meni osoitteesta toiseen juostessa, on tämä viikonloppu ollut aivan sen vastakohta.
Eriasteisia potijoita löytyi taloudesta useampia ja molemmat päivät kuluivat enemmän-vähemmän sohvalla erilaisissa kokoonpanoissa.
Isoveljelle tuli kirjallisuuskriisi, joten kävelimme kaksin hänen kanssaan naapurilähiön kirjastoon. Poika ravitsi kirjallisuustietouttani resitoimalla kaikkien tähän asti lukemiensa Tarzanien juonet, sekä sekaan muutamat Aku Ankka -tarinat.
Sunnuntaiaamuna taloudessamme oli vain toipilaita, joten HraH kokosi joukkonsa kyläilemään isoisovanhempien luo, minä jäin sohvanmutkaan lököilemään vielä. Kissa kehräsi jalkojeni välissä kuin uskollinen koiravanhus ikään.
Pikkusisko tuli ennen lähtöä silittelemään kissaa: "äiti, mulla on ihan tällanen samanlainen kissa. Kissanpentu. Tai oli. Mut sit se kuoli sukupuuttoon. Mun kissanpentu kuoli sukupuuttoon"

**

Sain täydennettyä uudet patjat komeaksi nukkumakokonaisuudeksi hankkimalla vielä uuden petarin.
Olen eksynyt sänkyyni: missä on se tuttu kuoppa jossa ennen lepuutin luitani?!
Sänky tuntuu isommalta ja laajemmalta ja siltä kuin nukkuisin tarjottimella - tai hotellissa.
Ruhtinaallista.

**

Tänäkään aamuna en olisi halunnut lähteä töihin.

Vasta nyt, viimeviikkoisen lääkärikäynnin jälkeen, olen huomannut kuinka paljon tämä kaikki on mieltäni vaivannut.
Olo on aivan erilainen. Sees, tyyni. Ilo - aivan erilainen kuin moneen moneen viikkoon - on palaamassa. Jaksan, haluan, keskittyä myös muihin kuin omaan vointiini.
Ehkä se tästä taas.