Muistelin vuotta-paria maaseutukoulussa yli puolet ikääni sitten. Siinä koulussa oli tapana kokoontua aamunavaukseen (vai päivänavaukseen?) koulun käytävälle, joka ikinen aamu. Koulu oli kolmikerroksinen: toisen ja kolmannen kerroksen väliselle tasanteelle ahtautuivat kolmas ja neljäs luokka sekä meidän pieni yhdysluokkamme. Kolmanteen kerrokseen rivittäytyivät viides ja kuudes luokka urkuharmoonin molemmille puolille. Kaikilla piti olla virsikirja mukana.
Opettajille tuli opettajainhuoneeseen varmaan jonkun lähetysseuran aamunavausvihkonen. Yhtenä lukukautena Siku luki ainakin neljään kertaan muutaman viikon sisään saman tarinan "kun kohtasin puhuvan Koko-gorillan". Sikun lempivirsi oli "oi etkö ihminen muistakaan, sun aikas että on rahtu vaan, jokainut askel sun matkallas on askel kohti sun kuoloas."
Ja harmooni valitti taustalla.Urkuharmoonia soitti neljännen luokan pelottava raudanharmaatukkainen Rusina. Elämäntukevoittama ahteri keikkui harmoonipallilla puolelta toiselle kun Rusina polki veisuulle tahtia. 
Noista aamuista on jäänyt kummallinen olo.